Uutinen

Turvallisuusneuvostossa ei sopua Kosovon tilanteesta

Kosovo, jonka väestö koostuu pääasiassa albaaneista, sijaitsee Serbian provinssissa. YK on johtanut provinssia vuodesta 1999, jolloin länsimaat Yhdysvaltain johdolla puuttuivat etniseen konfliktiin ja poistivat alueelta jugoslavialaiset sotilaat. Kosovon albaanijohtajat kannattavat provinssin itsenäisyyttä mutta Serbia on vastustanut ajatusta tiukasti.

Kosovo -neuvotteluissa mukana ollut Serbian presidentti Boris Tadic vakuutti YK:lle, ettei maa aio tuloksettomista neuvotteluista huolimatta ryhtyä väkivaltaisiin toimiin, vaan haluaa jatkaa neuvotteluja. Presidentti muistutti YK:ta siitä, että Serbia on kansainvälisesti tunnustettu valtio, jonka sisäisiin asioihin ei voida YK:n peruskirjan mukaan puuttua. Kosovon pääministeri Hashim Thachi korosti turvallisuusneuvoston kokouksen yhteydessä antamassaan lausunnossa, että provinssin itsenäisyys edistäisi rauhaa ja vakautta koko alueella.

Artikkeli englanniksi