Uutinen

Suomi tukee Haitin jälleenrakennusta 12,7 miljoonalla eurolla

Suomi osallistuu Haitin jälleenrakennukseen lähivuosina yhteensä 12,7 miljoonalla eurolla. Ulkoasiainministeriön alivaltiosihteeri Ritva Koukku-Ronde ilmoitti Suomen avusta YK:n järjestämässä Haitin jälleenrakennuskonferenssissa New Yorkissa 31. maaliskuuta.

Suomen apupanokseen sisältyy 2,5 miljoonaa euroa vuosittaista tukea Haitin jälleenrakennukseen vuosien 2010-2013 ajan. Lisäksi Suomi osallistuu Haitin velkojen anteeksiantoon 2,7 miljoonan euron arvosta.

Suomen kokonaispanos Haitin maanjäristyksen johdosta nousee jo myönnetty humanitaarinen apu mukaan lukien 18,1 miljoonaan euroon, mikä Suomen kehitysapuvarat huomioon ottaen on merkittävä summa. Lisäksi suomalaiset kansalaisjärjestöt ovat keränneet Haitille jo yli 6 miljoonaa euroa.

Alivaltiosihteeri Koukku-Ronde painottaa kestävän kehityksen sekä hyvän hallinnon periaatteiden toteutumista Haitin jälleenrakennuksessa. Haitista on rakennettava paitsi infrastruktuuriltaan vahva maa myös hallinnollisesti vahva valtio. Suomi pitää keskeisenä panostamista muun muassa koulutukseen, yksityisen sektorin vahvistamiseen, uusiutuvaan energiaan, metsien kestävään käyttöön sekä maatalouteen paremman ruokaturvan varmistamiseksi.

Konferenssissa Haitin presidentti René Preval totesi kansainvälisen tuen olevan veljeyden osoitus, joka voi johtaa paremman maailman unelman toteutukseen. Vaikka tehtävää on joka alalla, Haiti aikoo nyt panostaa erityisesti opetussektorille, koska kansansivistys on kaiken kehityksen ja talouskasvun perusta.

Lue ulkoasiainministeriön tiedote täältä.