Uutinen

Nairobin ilmastokonferenssi 6.-17.11.2006

Ilmastonmuutoksen vaikutukset alkavat olla selvästi nähtävissä. Tieteilijöiden mukaan ilmaston lämpeneminen on jo aiheuttanut aikaisempaa enemmän tulvia, kuivuuskausia, hurrikaaneja ja metsäpaloja.

Ensimmäinen ilmastonmuutokseen reagoiva toimenpide oli vuonna 1992 perustettu YK:n ilmastopuitesopimus, United Nations Framework Convention on Climate Change (UNFCCC). Sopimukseen liittyi 189 jäsenmaata. Tavoitteena oli vakiinnuttaa kasvihuonekaasujen määrä ilmakehässä tasolle, joka ei olisi haitallinen ilmastolle.

Vuonna 1997 perustettu Kioton sopimus täydentää UNFCCC:ta. Kioton sopimuksen on allekirjoittanut 165 valtiota. Kioton sopimuksen mukaisesti 35 teollisuusmaata ja Euroopan yhteisö ovat sitoutuneet vähentämään kasvihuonepäästöjään keskimäärin viidellä prosentilla vuoteen 2012 mennessä verrattuna vuoden 1990 tasoon. Teollisuusmaiden on ennen kaikkea vähennettävä omia päästöjään ilmastonmuutoksen torjumiseksi. Ne voivat kuitenkin osallistua myös tekemällä investointeja kestävään kehitykseen kehitysmaissa niin kutsutun Clean Development Mechanim (CDM) -järjestelmän kautta.

CDM perustuu ajatukseen, että teollisuusmaat saavat haltuunsa tietyn määrän päästöyksikköjä tai kiintiöitä rahoittaessaan ilmastonmuutosta hidastavia hankkeita kehitysmaissa. Näillä yksiköillä voidaan käydä kauppaa. Uudempi järjestely on Joint Implementation (JI), joka soveltaa samaa logiikkaa Itä- ja Keski-Euroopan maihin.

UNFCCC ja Kioton sopimus pyrkivät myös tukemaan maita ilmastonmuutoksen väistämättömiin vaikutuksiin sopeutumisessa. Tällaisia keinoja ovat esimerkiksi uusien, suolalle vastustuskykyisten viljalajikkeiden kehittäminen. YK:n ilmastonmuutoskonferenssi kokoaa yhteen 6 000 osallistujaa ympäri maailman. Tämän vuoden konferenssi on ensimmäinen aiheesta järjestetty tapahtuma Saharan eteläpuolisessa Afrikassa. Afrikassa järjestetty konferenssi kohdistaa huomion siihen, että kehittyvät maat kärsivät ilmastonmuutoksesta suhteessa
eniten. Muita aiheita konferenssissa ovat ilmastonmuutokseen sopeutuminen, sopeutumisen edellyttämä koulutus ja sen rahoittaminen sekä CDM -järjestelmään osallistuminen, teknologian siirto sekä kansainvälinen ilmastonmuutos-regiimi.

Lisää aiheesta englanniksi