Uutinen

Ihmisoikeusloukkaukset pahentavat Afganistanin köyhyyttä

31.3.2010

YK on julkaissut raportin, joka kertoo karua kieltä Afganistanin yhteiskunnallisesta tilanteesta. Maan heikko ihmisoikeustilanne pahentaa maan köyhyystilannetta.

"Köyhyys tappaa enemmän afganistanilaisia kuin väkivaltaiset konfliktit. Köyhyys ei ole sattumaa; se on sekä syy että seuraus valtavasta ihmisoikeusten puutteesta. Korruptio, rikoksista rankaisemattomuus ja lyhyen aikavälin tavotteiden korostaminen pitkän aikavälin tavoitteiden kustannuksella pahentavat köyhyystilannetta, joka koskettaa valtaosaa Afganistanista", sanoo Norah Niland, YK:n Afganistanissa työskentelevä ihmisoikeusedustaja.

Raportin mukaan yhdeksän miljoonaa afganistanilaista eli 36 prosenttia maan väestöstä elää äärimmäisessä köyhyydessä ja toiset 37 prosenttia roikkuu nipin napin köyhyysrajan yllä. Tämä on huolestuttavaa ottaen huomioon 35 miljardin dollarin avustusrahat, jotka Afganistan on saanut viimeisen kahdeksan vuoden aikana.

Köyhyys näkyy monissa epäkohdissa. Afganistanissa on maailman toiseksi korkeimmat äitien kuolleisuusluvut ja kolmanneksi suurin lapsikuolleisuus. Ainoastaan 23 prosenttia väestöstä saa puhdasta juomavettä ja vain 24 prosenttia yli 15-vuotiaista afganistanilaisista osaa lukea ja kirjoittaa. Naisten ja paimentolaisten kohdalla lukemat ovat vielä heikommat.

Raportti peräänkuuluttaa Afganistanin hallitukselta ja sen kansainvälisiltä kumppaneilta ihmisoikeuksiin rakentuvaa kehityspolitiikkaa, joka edistäisi köyhyyden supistamista.

"Sellainen lähestymistapa auttaisi varmistamaan, että köyhien tarpeet ja elinolot otettaisiin huomioon ja samalla köyhät kykenisivät osallistumaan kehitystyöhön. Kun korostamme osallistumisen tärkeyttä, on viesti se, että köyhien täytyy ryhtyä omien tulevaisuuksiensa arkkitehdeiksi", Niland sanoo.

Lisää: Afganistanin maaprofiili Globalis-tietokannassa.