Tiedote

YK:n ihmisoikeusjulistuksen sanoma kaikuu uusissa lauluissa - Biisihaasteen voittajat ovat koskettava Vapauden laulu ja Ihmisoikeuksien julistus -räppi

Biisihaasteen voittajiksi ja kansallisen juhlatilaisuuden esiintyjiksi valittiin koskettava Vapauden Laulu sekä artiklat räppinä esittelevä Ihmisoikeuksien julistus.

Ihmisoikeusbiisit

Ihmisoikeusjulistus täyttää 75 vuotta joulukuussa 2023. Sen kunniaksi Suomen YK-liitto, Open Creative House ja Euroopan parlamentin Suomen-toimisto ovat haastaneet musiikintekijät tekemään esityksiä ihmisoikeusjulistuksen sanomaa hyödyntäen. Biisien tekijät julkaisevat kappaleensa joulukuun alussa omissa somekanavissaan.

Biisihaasteessa haettiin lisäksi esiintyjää Musiikkitalossa järjestettävään kansalliseen ihmisoikeusjuhlaan. Biisihaasteen tarjonta oli runsas ja laadukas. Haasteeseen ilmoittautui yli 80 osallistujaa, joista neljäsosa lähetti oman kappaleen etukäteen kuunneltavaksi. Raati valitsi esiintyjiksi kaksi erilaista kappaletta, jotka tuovat esiin sekä ihmisoikeusjulistuksen sanomaa että tietoa artiklojen sisällöstä.

Biisihaasteen voittajiksi ja juhlan esiintyjiksi valittiin koskettava Vapauden Laulu sekä artiklat räppinä esittelevä Ihmisoikeuksien julistus.

Vapauden laulu

Kauniin ja koskettavan Vapauden laulun esittää oululainen Tanja Torvikoski. Sanoituksen on tehnyt Jari Kekäle YK:n ihmisoikeuksien julistuksen innoittamana ja sävellyksestä vastaa Pekka Salmi.

Kuuntele: Vapauden laulu (Instagram/ Kekäle)

Ihmisoikeuksien julistus räppinä

Räppiversion ihmisoikeuksien julistuksessa esittää Vuoden musiikinopettaja 2021 -tunnustuksen saanut Tuomas Kannisto. Hän on vihtiläinen musiikista ja säveltämisestä innostunut luokanopettaja, jonka opetuslaulut ovat levinneet kouluihin ja päiväkoteihin ympäri Suomea.

Kuuntele: Ihmisoikeuksien julistus (Youtube/ Kannisto)

Kansainvälinen ihmisoikeuksien päivä ja ihmisoikeusjuhla

Kansainvälistä ihmisoikeuksien päivää vietetään 10.12. Juhlavuoden kunniaksi järjestetään kansallisen juhlatilaisuus ”YK:n ihmisoikeusjulistus 75 vuotta arjen ihmisoikeustekojen tukena” Musiikkitalolla 8. joulukuuta.

Tilaisuuden järjestävät ulkoministeriö, Amnesty Internationalin Suomen-osasto, Euroopan parlamentin Suomen-toimisto, Helsingin kaupunki, Ihmisoikeuskeskus, Ihmisoikeusliitto, Kansalaisjärjestöjen ihmisoikeussäätiö (KIOS), Suomen YK-liitto ja Suomen YK-nuoret.

Juhla striimataan ja sitä voi seurata YouTubessa.

Jaamme artistien tekemiä julkaisuja 1.-10.12. Facebookissa ja Instagramissa: Open Creative House (@opencreativehouse) ja Suomen YK-liitto (@unafinland) #ihmisoikeusbiisi

Yhteystiedot:

Elina Laiho
viestintävastaava
Suomen YK-liitto
+358447810301

Tommi Kalenius
Community Manager
Open Creative House
+358505180523

Esiintyjät:

Tanja Torvikoski
torvikoski.tanja (at) gmail.com
0503372089

Tuomas Kannisto (ihmisoikeuksien julistus räppinä)
tuomas.kannisto (at) hotmail.com
p. 0408310934