Ydinasekielto jakaa Pohjolaa

Pohjoismainen identiteettini on kärsinyt kovan kolauksen. Työskentelen ruotsalaisessa rauhantutkimusinstituutissa SIPRI:ssä ja olen aikaisemmin toiminut myös vastaavan tanskalaisen instituutin johtajana. Olen ollut eduskunnan turvallisuus- ja puolustusvaliokunnan jäsen sekä joitakin vuosia myöhemmin vastaavassa tehtävässä Euroopan parlamentissa. Minulla on sosiaaliturvatunnus neljässä viidestä Pohjoismaasta ja olen myös ollut jäsenenä Pohjoismaiden neuvostossa. Kaikkina näinä vuosina olen ymmärtänyt, että Pohjoismaat kannattavat rauhaa ja aseidenriisuntaa. Tänä päivänä en ole siitä kuitenkaan enää varma, sillä jotain erikoista tapahtui äskettäin.

YK:n yleiskokouksessa yli 130 maata neuvottelivat ydinaseiden kieltosopimuksesta. Ruotsalaiset olivat konferenssisalissa, kun taas ulkopuolella tanskalaiset osallistuivat amerikkalaisten järjestämään protestiin. Nikki Haley, Yhdysvaltain YK-suurlähettiläs, väitti ettei nyt ollut sopiva aika hyväksyä ydinasekieltoa. Norjalaiset, suomalaiset ja islantilaiset eivät olleet läsnä neuvottelusalissa eivätkä sen ulkopuolella.

YK:n yritys saada ydinasekielto voimaan on jakanut muuten niin yhtenäisesti aseidenriisunnan kannalla olevat Pohjoismaat. Kun yleiskokous lokakuun lopussa äänesti ydinasekieltoneuvottelujen aloittamisesta, useimmat ydinasemaat äänestivät liittolaisineen neuvotteluja vastaan. Näihin maihin lukeutuivat NATO-maat Norja, Tanska ja Islanti. Osa maista, mukaan lukien Suomi, pidättäytyi äänestämästä. Yllättäen näin tekivät myös Kiina, Intia ja Pakistan, jotka ovat kaikki ydinasemaita. Ruotsi, yksi ydinasekiellon alullepanijoista, äänesti neuvotteluiden puolesta ja osallistuikin niihin ainoana Pohjoismaana.

Kun puhutaan maiden myönteisistä puolista, Pohjoismaat ovat yleensä maailman kymmenen parhaan maan joukossa. Ei vain silloin kun kyse on taloudellisesta hyvinvoinnista ja korruption tasosta, mutta myös mitattaessa turvallisuutta ja ihmisten onnellisuutta. Pohjoismaissa sukupuolten välinen tasa-arvo on johtava yhteiskunnallinen periaate. Pohjoismaat ovat harvoin mukana maailman konflikteissa, mutta osallistuvat mielellään rauhanturvajoukkoihin. Luottamus on yksi pohjoismaisten yhteiskuntien ainutlaatuisimmista ominaisuuksista ja kansalaiset luottavat toistensa lisäksi myös valtiollisiin instituutioihin. Keskinäinen luottamus on myös ollut yksi Pohjoismaiden yhä tiiviimmän turvallisuus- ja puolustusyhteistyön salaisuuksista. Mutta miksi ydinasekiellosta ollaan eri mieltä? Eikö aika todellakaan ole vielä kypsä?

Perusperiaate Pohjoismaiden erilaisista lähestymistavoista ydinasekieltoon ei näyttäisi johtuvan erilaisista näkemyksistä rauhan suhteen, vaan maiden erilaisista tavoista suhtautua Yhdysvaltoihin. Tanska on yksi Washingtonin lähimmistä liittolaisista, ja Tanska pommittikin Syyriaa Yhdysvaltain tukena. Tanskassa ei käydä juuri minkäänlaista keskustelua ydinaseista eikä aseidenriisunnasta. Sitä vastoin Norja kuitenkin oli maa, joka järjesti ensimmäisen konferenssin ydinaseiden humanitaarisista seurauksista ja on rahoittanut kansalaisyhteiskunnan aseistariisuntatoimintaa. Tästä huolimatta amerikkalaiset suostuttelivat Norjan äänestämään ydinaseneuvotteluja vastaan.

Suomi ei ole NATOn jäsen, mutta on sotilasliiton strateginen kumppani, joka pyrkii läheisiin suhteisiin Yhdysvaltojen kanssa. Vaikka Suomi osallistuu aseidenriisuntatoimintaan, muun muassa asekauppasopimuksen (ATT, Arms Trade Treaty) kautta, pidättäytyi se äänestämästä eikä siis osallistu myöskään neuvotteluihin. Ruotsi uskaltautui, huolimatta läheisistä väleistään Yhdysvaltoihin, äänestämään neuvottelujen puolesta ja ottamaan aktiivisesti osaa YK-aloitteeseen.

Äskettäin Washingtonissa pidetyssä konferenssissa kysyttiin asiantuntijoilta kuinka todennäköistä ydinasekiellon toteutuminen on. Kaikki asiantuntijat sanoivat, että neuvottelut johtavat luultavasti jonkinlaiseen sopimukseen. Ranskan asiantuntija arvioi jopa, että todennäköisyys päästä sopimukseen on niinkin korkea kuin 90 prosenttia. 
Mitä ydinasekielto toisi mukanaan? Katoaisivatko ydinaseet ja riskit ydinsotaan? Eivät ainakaan lyhyellä aikavälillä. Mutta ydinasekielto merkitsisi sitä, että ydinaseet eivät olisi enää hyväksyttyjä. YK:n sopimus vahvistaisi ydinaseiden testaamisen kieltoa. Lisäksi ydinaseiden rahoituksen uudistaminen ja uusien ydinaseiden kehittäminen voisi loppua. YK:n osalta olisi korkea aika saada sopimus voimaan, sillä YK:n aseidenriisuntakonferenssi ei ole pystynyt sopimaan edes omasta esityslistastaan viimeisten 20 vuoden aikana!

Mutta olisiko sillä merkitystä, jos Pohjoismaat pystyisivät muodostamaan yhteisen rintaman ydinaseita vastaan sen sijaan, että ne ovat eri leireissä? Jos nämä rikkaat ja onnelliset maat olisivat olleet samaa mieltä ydinasekiellosta, olisiko se toiminut esimerkkinä muille? Suurlähettiläs Haley korosti neuvottelujen ulkopuolella, ettei ydinasekielto ole realistinen. Hän esitti kysymyksen: voisiko kukaan koskaan uskoa, että Pohjois-Korea luopuisi ydinaseista? Myönnän, että Pohjois-Korea on haastava tapaus, mutta olisi todennäköisempää, että Pyongyang lopettaisi ydinaseohjelmansa, jos kaikki muut maat sopisivat kiellosta.

Tarja Cronberg

Kirjoittaja on tekniikan ja kauppatieteiden tohtori, rauhantutkimuslaitos SIPRIn tutkija, European Leadership Networkin hallituksen jäsen ja Suomen Rauhanliiton puheenjohtaja. Hän on äskettäin julkaissut kirjan Nuclear Multilateralism and Iran. Inside the EU Negotiations (Routledge, 2017). Kirjoitus on aluperin julkaistu HBL:ssä 8.4.2017. Kirjoittaja on antanut luvan tekstin uudelleenjulkaisemiseen näillä sivuilla.

 


Julkaistu: 24.4.2017