kristalina_georgieva.jpg

Kuva: Wikipedia

Uusi ehdokas mukaan YK:n pääsihteerikisaan

Bulgarian hallitus on ilmoittanut vaihtavansa ehdokkaansa YK:n uudeksi pääsihteeriksi. Bulgarian uusi ehdokas on EU-komission varapuheenjohtaja Kristalina Georgieva, joka korvaa Bulgarian aiempana ehdokkaana olleen Irina Bokovan. Bokova toimii Unescon pääjohtajana. Bokova on ilmoittanut aikovansa pysyä mukana pääsihteerikisassa, vaikka Bulgarian hallitus on vetänyt häneltä tukensa.

Turvallisuusneuvosto on pitänyt viisi koeäänestystä, joissa Bokova on parhaimmillaan yltänyt kolmanneksi. Hänen suosionsa on kuitenkin kääntynyt laskuun ja viidennessä koeäänestyksessä Bokova sijoittui vasta kuudenneksi. Bulgarian hallitus uskoo, että Georgievalla on paremmat mahdollisuudet nousta nykyisen pääsihteerin Ban Ki-moonin seuraajaksi. Turvallisuusneuvoston on tarkoitus kuulla Georgievaa epävirallisessa kuulemisessa tulevien päivien aikana.

Useat tahot ovat toivoneet YK:n seuraavan pääsihteerin olevan nainen, sillä YK:lla ei ole koskaan ollut naispuolista pääsihteeriä. Lisäksi Itä-Eurooppa on ajanut itäeurooppalaisen valitsemista pääsihteeriksi, sillä alueelta ei ole aiemmin tullut pääsihteeriä.

Seuraava epävirallinen äänestys pidetään todennäköisesti lokakuun alussa. Tähän mennessä Portugalin entinen pääministeri António Guterres on voittanut kaikki epäviralliset äänestykset. Pääsihteerin lopullisen valinnan tekee YK:n yleiskokous turvallisuusneuvoston ehdotuksen perusteella.

Uuden pääsihteerin on määrä astua tehtäväänsä 1.1.2017.

Lue lisää YK:n pääsihteerin valintaprosessista YK:n virallisilta sivuilta (englanniksi)

YK.fi - kaikki YK:sta yhdessä osoitteessa (suomeksi)


Julkaistu: 30.9.2016