maasai-loliondo.jpg

Kuva palavasta maasai-kodista kiistan kärjistyttyä aiempina vuosina.

Maasai-yhteisön jäseniä häädetään kodeistaan

Tansaniassa Loliondon alkuperäiskansayhteisön väkivaltaiset pakkosiirrot ovat alkaneet uudelleen.

Pohjois-Tansaniassa maasai-paimentolaisten kotien tuhoaminen alkoi YK-liiton yhteistyökumppaneiden mukaan 13. elokuuta ja jatkuu edelleen.

Liiton yhteistyökumppanit kertovat vakavista ihmisoikeusrikkomuksista: paimentolaiskansan asuinrakennuksia on poltettu jo noin 250, jopa 20 000 ihmistä on joutunut pakenemaan kodeistaan ja yli sata ihmistä on pidätetty. Pakkosiirtojen yhteydessä poliisin ja puistonvartijoiden kerrotaan pahoinpidelleen ja jopa ampuneen ihmisiä. Kumppaneidemme mukaan liki 60 ihmistä – myös useita alaikäisiä – on vakavasti loukkaantunut viranomaisten väkivallan takia. Muun muassa 9-vuotias tyttö hakattiin tajuttomaksi ja 12-vuotiasta poikaa ammuttiin jalkaan.

Karjaa on suljettu pois vesilähteiden ääreltä ja ainakin yli 250 lehmää on jo kuollut. Suuri määrä karjaa on heikkona janon ja nälän takia ja lisää karjan kuolemia on odotettavissa. Tarkkoja lukuja ei ole vielä tiedossa, koska tilanne jatkuu yhä ja paikan syrjäisen sijainnin ja suurien etäisyyksien takia yhteydet ovat huonot.

Loliondon maasaita on jo vuosikymmeniä uhannut häätö luksusmetsästyksen tieltä Loliondossa alueella, jota ympäröivät Serengeti, Maasai Mara ja Ngrongoro. Yhteisön jäseniä on yritetty pakkosiirtää alueelta aikaisemmin.

Lisäksi yhteisön oikeuksia puolustaneita henkilöitä pidätettiin viime vuonna useaan otteesen, mutta syytteet hylättiin oikeudessa. Sen jälkeen he olivat saanet toivoa tilanteen parantumisesta, kun hallituksen ja paikallisviranomaisten edustajien kanssa sovittiin maasaiden tekevän oman suunnitelmansa maa-alueen hallinnasta. Sopimuksen sijaan pakkosiirrot ja väkivalta alkoivat yhtäkkiä uudelleen.

 

Lue lisää:

IPS:n uutinen aiheesta (englanniksi)

Loliondon maasai-yhteisön itse toteuttama video maakiistasta

YK-liiton ja Saamelaisneuvoston kannanotto (2014)

Kodeistaan paenneiden, haavoittuneiden sekä pidätettyjen ihmisten määriä päivitetty 4.9.


Julkaistu: 1.9.2017