Uutinen

Kestävän kehityksen tavoitteet: kohti äärimmäisen köyhyyden hävittämistä

Lapset leikkivät kaatopaikalla Phnom Penhissä. Kestävän kehityksen tavoitteissa on mukana myös slummien elinolojen parantaminen. (Kuva: UN Photo/Kibae Park)

Kansainvälinen yhteisö pääsi elokuussa sopuun uusista kestävän kehityksen tavoitteista, jotka tulevat koskemaan kaikkia maailman maita. Post 2015 -kehitysohjelma on tarkoitus hyväksyä syyskuussa YK:n yleiskokouksessa.

YK:n jäsenmaiden vuonna 2000 sopimat vuosituhattavoitteet saavuttavat määräaikansa tänä vuonna. Uudet kestävän kehityksen tavoitteet (Sustainable Development Goals, SDGs) jatkavat työtä äärimmäisen köyhyyden hävittämiseksi ja nälän poistamiseksi.

Toisin kuin kehittyviin maihin keskittyneet vuosituhattavoitteet, uudet tavoitteet koskettavat kaikkia maailman maita – myös Suomea. Ne myös ottavat huomioon ekologisen kestävyyden sekä rauhan ja turvallisuuden merkityksen kehitykselle.

Viimeisen seurantaraportin mukaan monet vuosituhattavoitteista on saavutettu: esimerkiksi äärimmäinen köyhyys on puolitettu, puhdasta vettä on yhä useamman saatavilla ja slummien elinolosuhteet ovat parantuneet.

Vaikka kaikkiin tavoitteisiin – esimerkiksi tasa-arvon ja ilmastonmuutoksen suhteen – ei vielä päästy, on kyseessä ollut ennennäkemätön kansainvälinen ponnistus globaalin kehityksen eteen.

”Tuloksista selviää, että äärimmäinen köyhyys voidaan poistaa seuraavan sukupolven elinaikana”, sanoi YK:n pääsihteeri Ban Ki-moon seurantaraportin julkaisutilaisuudessa heinäkuussa.

”Vuosituhattavoitteilla on saatu aikaan merkittävää muutosta ja kampanja on opettanut meille, kuinka hallitukset, yksityinen sektori ja kansalaisyhteiskunta voivat työskennellä yhdessä ja saavuttaa käänteentekeviä läpimurtoja”, hän lisäsi.

Vuosien valmistelu huipentui kesällä

Vuosituhattavoitteet ovat olleet ennennäkemätön kansainvälisen yhteisön ponnistus kehityksen eteen. Tätä työtä jatketaan uusien, niin kutsuttujen Post 2015 -tavoitteiden myötä.

Uusien tavoitteiden yli kaksi vuotta kestänyt valmisteluprosessi on ollut YK:n historian laajimpia, ja myös kansalaisjärjestöt ovat olleet siinä vahvasti mukana.

Ennen post-neuvotteluiden huipentumista kesällä pidettiin kaksi muutakin suurta kokousta, jotka olivat merkittäviä uusien tavoitteiden toteutumisen kannalta.

Heinäkuussa Addis Abeban huippukokouksessa sovittiin siitä, miten kehitystavoitteet rahoitetaan. Lisäksi korkean tason poliittisen foorumin (High Level Political Forum, HLPF) kokouksessa kesä-heinäkuun vaihteessa keskusteltiin kestävän kehityksen tavoitteiden seurannasta. Foorumilla tulee olemaan keskeinen rooli tavoitteiden toteutumisen seurannassa.*

Koko maailmaa koskevista kehitystavoitteista sopu

Kattava valmistelutyö tuotti tulosta elokuun alussa, kun yliajalle venyneet Post 2015 -neuvottelut YK:n jäsenmaiden edustajien kesken saatiin päätökseen New Yorkissa.

Agendalla on 17 kunnianhimoista tavoitetta ja niillä 169 alatavoitetta, joilla pyritään muuttamaan maailmaa vuoteen 2030 mennessä.

Ensi vuoden alussa voimaan astuvat tavoitteet on tarkoitus hyväksyä lopullisesti YK:n yleiskokouksessa New Yorkissa 25.–27. syyskuuta.

Kestävän kehityksen tavoitteet ovat:

1. Köyhyyden poistaminen sen kaikissa muodoissa kaikkialta.

2. Nälän poistaminen, ruokaturvan saavuttaminen, ravitsemuksen parantaminen ja kestävän maatalouden edistäminen.

3. Terveellisen elämän ja hyvinvoinnin takaaminen kaikenikäisille ihmisille.

4. Avoimen, tasa-arvoisen ja laadukkaan koulutuksen sekä elinikäisten oppimismahdollisuuksien takaaminen kaikille.

5. Sukupuolten välisen tasa-arvon saavuttaminen ja naisten ja tyttöjen voimaannuttaminen.

6. Vedensaannin ja sen kestävän käytön varmistaminen sekä riittävän sanitaation takaaminen kaikille.

7. Edullisten, luotettavien, kestävien ja uudenaikaisten energiamuotojen tuominen kaikkien ulottuville.

8. Talouskasvun, tuottavuuden, täystyöllisyyden ja hyvien työolojen edistäminen.

9. Kestävän infrastruktuurin ja teollisuuden rakentaminen sekä innovaatioiden edistäminen.

10. Eriarvoisuuden vähentäminen maiden sisällä ja niiden välillä.

11. Turvallisten ja kestävien kaupunkien ja yhteisöjen rakentaminen.

12. Kestävien kulutus- ja tuotantotapojen kehittäminen.

13. Ilmastonmuutosta ja sen vaikutuksia vastaan taisteleminen.

14. Merten ja niiden tarjoamien luonnonvarojen säilyttäminen ja niiden kestävän käytön edistäminen.

15. Maaekosysteemien suojeleminen ja ennalleen palauttaminen sekä niiden kestävän käytön edistäminen. Metsien kestävän käytön edistäminen, aavikoitumisen hidastaminen, maaperän köyhtymisen estäminen ja luonnon monimuotoisuuden puolustaminen.

16. Rauhanomaisten ja inklusiivisten yhteiskuntien edistäminen kestävän kehityksen saavuttamiseksi, oikeuspalveluiden saatavuuden takaaminen kaikille. Tehokkaiden ja vastuullisten instituutioiden rakentaminen.

17. Tuen tarjoaminen kestävän kehityksen rakentamiseen, globaalin kumppanuuden elvyttäminen.

 

Lisää Post 2015 -tavoitteista ja niiden valmistelusta yk.fi-sivustolla.

Lisätietoa YK:n kestävää kehitystä käsittelevillä sivuilla.

Jäsenmaiden hyväksymät tavoitteet on koottu loppuasiakirjaan Transforming our World: The 2030 Agenda for Sustainable Development.

Neuvottelun pohjana toimi YK:n pääsihteerin vuoden 2014 lopulla julkaisema synteesiraportti "The Road to Dignity by 2030", joka kokosi siihen mennessä tehdyn valmistelutyön yhteen.

* YK-liiton vaikuttamistyön vastaava Jenni Kauppila osallistui korkean tason poliittisen foorumin (HLPF) kokoukseen kansalaisjärjestöjen edustajana.