Meksikon Cancúnissa pidetty kaksiviikkoinen COP16-ilmastokokous venyi yömyöhään viimeisenä kokouspäivänä. Kööpenhaminan viimevuotisesta pettymyksestä opittiin, eivätkä odotukset tänä vuonna olleet yhtä korkeat. Tuloksia kuitenkin saavutettiin.
Yksi näkyvimmistä sopimuksista oli ilmastorahaston virallistaminen. Kyseessä on riippumaton, vuositasoltaan 100 miljardin dollarin rahasto, jonka käyttöä YK:n ilmastokonventti ohjaa ja jota Maailmanpankki hallinnoi.
Valintaa perusteltiin Maailmanpankin kokemuksella rahastotoiminnasta, vaikka kehitysmaat toivoivat ilmastoavun kanavoituvan yksinomaan YK:n kautta. Lisäksi huoli kehitysapurahojen pienenemisestä ilmastorahan kustannuksella jäi aiheelliseksi, sillä esityksiä kehitysapuun lisättävästä kiinteästä ilmastorahasta kartettiin.
Kööpenhaminan julistuksen sisältämä tavoite ilmaston lämpenemisen rajoittamisesta kahteen asteeseen virallistettiin kokouksen päätösasiakirjassa. Lisäksi sovittiin, että mahdollisuuksia rajoittaa lämpeneminen 1,5 asteeseen selvitetään.
Ongelmana on kuitenkin se, etteivät Kioton pöytäkirjan mukaiset päästövähennystoimet riittäisi edes kahden asteen tavoitteen saavuttamiseen. Siksi muun muassa EU:lle on kasattu paineita tiukentaa ainakin kymmenellä prosentilla omaa tavoitettaan, joka vähentäisi unionin aiheuttamia päästöjä 20 prosentilla vuoteen 2020 mennessä.
Kokous jakoi mielipiteitä
Vaikka päästövähennyksistä ei saatu sovittua, eri maiden toiveet selkiintyivät. Esimerkiksi esitys vähennysten mitattavuudesta ja raportoitavuudesta eteni ensi vuoden COP17-kokousta varten. Järjestökenttä pitääkin yhtenä kokouksen tärkeimmistä saavutuksista sitä, että usko YK:n toimiin ilmastonmuutoksen ehkäisyssä palautettiin vaikeuksista huolimatta.
Kompromisseja oltiin vihdoin valmiita tekemään, mikä herätti huomiota nousevien talousmaiden kohdalla. Kiina, Intia, Etelä-Afrikka ja Brasilia olivat valmiita joustamaan kannoissaan muun muassa päästöjen seurantaan ja raportointiin liittyvissä asioissa. Tätä pidetään merkittävänä erityisesti neuvotteluissa usein sulkeutuneen Kiinan osalta.
Myös EU:n rakentavaa roolia ja sen julkaisemaa lyhyen aikavälin päästöraporttia kiiteltiin.
Sen sijaan neuvotteluita jarruttivat Japani, Yhdysvallat ja Kanada. Esimerkiksi Japani kritisoi Kioton pöytäkirjan jatkoa jo ennen Cancúnin kokousta, ja nyt se ilmoitti kieltäytyvänsä kokonaan hyväksymästä Kioton pöytäkirjan jatkoa. Yhdysvaltain päästövähennysvastainen ilmastopolitiikka taas vierottaa sen neuvotteluista, ja keskusteluissa heräsi kysymys, onko kansainvälisen yhteisön mahdollista sopia ilmastoasioista ilman Yhdysvaltoja.
Ongelmakohdat siirtyvät ensi vuoteen
Kööpenhaminassa annetuilla vapaaehtoisilla päästövähennyslupauksilla pystytään kattamaan vain noin 60 prosenttia niistä toimista, joita ilmastonmuutoksen hillitseminen edellyttää. Siksi niitä pyritään tiukentamaan ja saattamaan laillisesti suuriakin talousmaita sitovaan sopimusmuotoon.
Hiilinielulaskelmat olivat myös yksi kokouksen kritiikinaiheista. Ympäristöjärjestöt syyttävät laskentajärjestelmää todellisten metsätalouspäästöjen piilottajaksi, sillä hakkuiden ja metsien hiilensidontakyvyn vaikutus päästörajoituksiin perustuu nykyisellään pelkästään ennusteisiin. On laskettu, että läpinäkyvämmällä metsätaloudella ja sen päästövähennyksillä voitaisiin kuroa 5-9 gigatonnin hiilidioksidivähennysvajetta jopa gigatonnilla.
Cancúnin kokousta kiiteltiin rakentavana, vaikka se saattoikin lähinnä jo Kööpenhaminassa keskustellut aiheet sopimuksen alle. Sovitteleva ilmapiiri paransi kuitenkin ensi vuonna Etelä-Afrikassa järjestettävän osapuolikokouksen mahdollisuuksia saada aikaan sitovia kansainvälisiä päästövähennystavoitteita, jotka päättyvät vuonna 2012.