p1050546.jpg

Tero Mustonen (vas), Hannu Halinen, Veli-Pekka Tynkkynen ja Ville Lähde YK-liiton seminaarissa Suomen Sosiaalifoorumissa 20.4.2013. Kuva: Suomen YK-liitto

Arktisia keskustelunavauksia Suomen Sosiaalifoorumissa

Millainen on arktinen toimintakenttä ja miten siihen voidaan kansalaisjärjestötasolla vaikuttaa? Tällaisia kysymyksiä heräteltiin Suomen YK-liiton arktisessa seminaarissa ja vaikuttamistyöpajassa Suomen Sosiaalifoorumissa. Asiantuntijapuhujat ja globaalin vaikuttamistyön ammattilaiset pyydettiin Arbikselle kertomaan näkemyksiään, ja arktinen oli osanottajien määrän perusteella kuuma aihe, koska paikalle oli saapunut noin 50 kuuntelijaa. Tässä lyhyessä katsauksessa tarkastelemme lauantaina käytyjä keskusteluita ja esityksiä. Muistutamme myös, että vielä sunnuntaihin asti voit vaikuttaa suoraan Suomen uuteen arktiseen strategiaan sivustolla Otakantaa.fi.

Filosofi, kirjailija ja tutkija Ville Lähde aloitti lauantain seminaarin esittelemällä resurssiniukkuuden eri käsitteitä. Hän esitti, että resursseja ei tulisi pitää vain "passiivisina varastoina jotka ovat aina valmiita hyödynnettäviksi, vaan niitä hahmoteltaessa tulee aina ottaa huomioon myös sosiaaliset ja ympäristönäkökulmat." Koska energiaa käytetään nyky-yhteiskunnassa kestämättömän paljon, mikään energianmuoto ei pysty vastaamaan nykyisiin kulutusvaatimuksiin. Niukkuuskäsitteiden tunnistamisen myötä ehkä resurssipolitiikkakin voisi uudistua ja pysäyttää ylikulutuksen noidankehän. Pelkät symboliset eleet kun eivät tilannetta miksikään muuta.

Ville Lähde (Kuva: Suomen YK-liitto)
Ville Lähde. Kuva: Suomen YK-liitto

 

Tunnetusta historiasta ei Lähteen mukaan löydetä myöskään esimerkkejä siitä, että yhtä energiaresurssia olisi pystytty korvaamaan suoraan toisella. Suurin osa rikkaiden maiden kulutuksesta on mahdollista sellaisten globaalien resurssiensiirtojen takia, joiden ympäristöä rasittavat ulkoisvaikutukset pysyvät paikallisesti näkymättömissä. Tämä tekee resurssiniukkuudesta myös sosiaalisen ja tasa-arvokysymyksen, ja poliittisia päätöksiä tehtäessä tulisikin aina kysyä, miten jatkuva resurssien kestämätön kulutus vaikuttaa niiden alueiden turvallisuuteen ja vakauteen, joista resursseja kerätään.

Venäjän energiapolitiikan professori Veli-Pekka Tynkkynen haastoi seminaariyleisön ja kysyi, voisiko heidän mielestään arktiksella syntyä sotilaallisen konfliktin uhka kylmän sodan tapaan alueen energiavarantojen takia. Tynkkysen mielestään tilanne tuskin eskaloituu tähän pisteeseen, koska toisaalta arktiset valtiot tarvitsevat globaalien energiajättiläisten tietotaitoa ja teknologiaa ja toisaalta arktikselle pyrkivät vaikuttajat voivat saavuttaa tavoitteitaan valtiollisen ja taloudellisen yhteistyön keinoin.

Esitys kävi läpi arktisen politiikan neuvottelurintamia ja myös kiistanalaisia pohjoisia aluevaatimuksia, joiden joukosta erottui erityisesti Lomonosovin harjanteen kysymys, joka on saanut valtiot valjastamaan sekä tieteellisiä että perinteisiä reaalipoliittisia argumentteja tuekseen. Tähän kategoriaan lasketaan esimerkiksi kansainvälistä julkisuutta saaneet merenpohjan "valtaukset".

Veli-Pekka Tynkkynen. Kuva: Suomen YK-liitto
Veli-Pekka Tynkkynen. Kuva: Suomen YK-liitto

 

Viitaten Lähteen mainitsemiin resurssinsiirtojen ulkoisvaikutuksiin Tynkkynen jakoi myös näkemyksensä energiateollisuuden "rasistisuudesta" ja esitteli yleisölle kriittisen maantieteen teoriaa, jonka mukaan energiantuotannon rakenteet tukevat autoritaarista ja väkivaltaista valtapolitiikkaa, koska valta perustuu resurssintuottajamaissa usein resurssien kontrolloimiseen eikä kokonaisvaltaisempaan kehityspolitiikkaan.

Tynkkysen mielestä arktisia öljyesiintymiä tullaan myös vielä hyödyntämään tavalla tai toisella, koska polttoaineresurssien avulla voidaan sekä tyydyttää valtioiden omaa energiakysyntää että korostaa ulkopoliittista asemaa. Päivän myöhemmissä keskusteluissa myös arktinen suurlähettiläs jakoi Tynkkysen mielipiteensä tällaisen kehityksen vääjäämättömyydestä.

Arktisen neuvoston seuraava kokous pidetään 15. toukokuuta Kiirunassa, jolloin on myös tarkoitus julkistaa neuvoston tuottama "Kiirunan julistus". Suomen YK-liitto tulee myös vaikuttamaan julistukseen tuottamalla Suomen Sosiaalifoorumin keskusteluista muistion neuvoston käyttöön. Arktinen suurlähettiläs Hannu Halinen esitteli seminaariväelle neuvoston rakennetta ja kertomuksiensa avulla toi esille myös neuvoston sisäisiä linjaeroja. Suomalainen toive olisi esimerkiksi se, että Arktinen neuvosto toimisi tulevaisuudessa yhä enemmän normatiivisessa ja sopimuspohjaisessa roolissa "pehmeään säätelyyn" tyytyvän toiminnan sijaan.

Hannu Halinen. Kuva: Suomen YK-liitto
Hannu Halinen. Kuva: Suomen YK-liitto

 

Halinen esitti, että Suomen arktinen visio ottaa huomioon kansainvälisen, poikkitieteellisen ja kaikki osapuolet sisällyttävän keskustelun merkityksen. On tärkeää muistaa, ettei arktis ole itsessään hiljainen alue, vaan myös sitä asuttavia kansoja tulee kuunnella päätöksenteon yhteydessä. Hän kertoi Suomen päivittävän omaa arktista strategiaansa ja mainosti, että siihen kuka tahansa voi ottaa siihen kantaa otakantaa.fi -sivuston kautta aina 5.5. asti.

Strategiapäivitystä ovat toteuttamassa ministeriöiden asettamat vastuuvirkamiehet ja sen perustana tulee olemaan maan arktisuuden vahvistaminen, arktisen osaamisen tunnistaminen, kansainvälinen yhteistyö sekä kestävän kehityksen ja ympäristön kunnioittaminen.

Videopuhelun välityksellä seminaarissa puhunut Saamelaisneuvoston entinen puheenjohtaja Pauliina Feodoroff lähestyi yleisöä huonoilla uutisilla kuluneen talven heikoista sieni- ja marjasadoista, jotka ovat koetelleet poroelinkeinoa Lapissa. Esityksen viesti poliittisille päätöksentekijöille oli myös selvä, koska Feodoroffin mukaan "niin kutsuttu yhteistyö" alkuperäiskansojen ja kaivosyhtiöiden välillä ei toimi tällä hetkellä lainkaan. Esimerkiksi Kuolan niemimaalla teollisuuden totaalinen hiljaisuus on jatkunut vuodesta 2006 saamelaisten yhteydenottopyynnöistä huolimatta, eikä kukaan yksinkertaisesti uskalla puhua asioista paikallisella tasolla. Silloin harvoin kun minkäänlainen vaikutustyö on onnistunut, on se tapahtunut saamelaiskäräjien kautta.

Feodoroff esitti, että arktiksella tarvitaan nyt "vähentämisen ja kieltämisen politiikkaa." Ainoa oikea tapa suojella haurasta ympäristöä on antaa sen parantaa itseään omien mekanismiensa avulla ja tästä syystä on suojeltava niitä koskemattomia alueita joita pohjoisessa on vielä jäljellä. Feodoroffin mukaan näiden alueiden määrä pohjoisessa pienenee "tyrmistyttävällä vauhdilla."

Saamelaisena aktivistina hän myös muistutti yleisöä poliittisen vaikutustyön uuvuttavuudesta silloin, kun osallistuminen keskustelutilaisuuksiin eri puolilla maailmaa tapahtuu toisten asettamien agendojen mukaan vierailla kielillä sen sijaan, että asioista voisi keskustella saamelaisten ehdoilla ja heidän itsensä asettamissa raameissa.

Tero Mustonen. Kuva: Suomen YK-liitto
Tero Mustonen. Kuva: Suomen YK-liitto

 

Illan viimeisestä luennon kiintopisteessä oli pysäyttävä esimerkkitapaus: Itä-Suomen yliopiston tutkija ja Lumimuutos Osuuskunnan johtaja Tero Mustosen esityksen ainoa visuaalinen anti oli kuva suuresta määrästä kuolleita kaloja Lujaurtunturien alueella Kuolan niemimaalla. Tämä vedenalaisiin metaanipurkauksiin perustuva ilmiö, joka on paikallisten saamelaisten mukaan alkanut tappamaan kaloja jo 1980-luvulla, on muuttunut lähivuosina jokavuotiseksi ongelmaksi ja tullut vasta nyt yleiseen tietoon. Kiristyneiden poliittisten olosuhteiden takia tutkimusaineiston kerääminen näillä alueilla on kuitenkin edelleen vaikeaa.

Esimerkillä demonstroitiin sitä, kuinka arvokasta perinteinen tieto on tutkittaessa arktista luontoa. Arktisen luonnon monimuotoisuus -raportin perinnetietokoordinaattorina toimineen Mustosen mukaan tutkimuksessa on syytä korostaa ekosysteemien ennalleen palauttamisen tärkeyttä, alkuperäiskansojen perimätiedon korvaamatonta arvoa ja alkuperäiskielen merkitystä eritoten paikannimien kautta. Vastatessaan yleisökysymykseen Arktisen neuvoston ja muiden tuottamien tutkimusten hyödyntämisestä hän korosti, että on tärkeää hyödyntää tieteellisen tutkimuksen tuloksia myös tuomalla niitä takaisin paikallisten yhteisöjen elämään ja hyödyntämällä niitä heidän ehdoillaan ja heidän kielellään.

Paneelikeskustelussa seminaariin osallistuneet pääsivät myös haastamaan kaikkia puhujia ja muun muassa kysyivät heiltä, miten arktiset alueet voitaisiin pelastaa. Tynkkynen näki, että paras keino tähän olisi luoda järjestelmä, jolla voitaisiin seurata öljyn alkuperää muun muassa reilun kaupan mekanismien kaltaisesti. Mustosen mielestä kysymys on niin monitahoinen, ettei siihen löydy yhtä tyhjentävää vastausta, mutta vastauksien etsiminen olisi aloitettava yksinkertaisesti toimeenpanemalla Arktisen neuvoston toteuttamien tutkimusten mukaisia suosituksia niin kattavasti kuin mahdollista.

Suurlähettiläs Halisen mielestä avomerellisten projektien aikalisä on osoittanut, ettei yhdelläkään kaupallisella toimijalla tai valtiolla ole varaa olla vastuussa ensimmäisestä arktisesta luonnonkatastrofista ja tämä itsessään mahdollistaa katastrofien ehkäisyä ja niiltä suojautumista ainakin prosesseja hidastamalla. Tästä syystä myös vastuunkannon tarpeellisuuden ymmärtävä poliittinen ympäristö, joka nykyään vallitsee arktisia sopimuksia neuvoteltaessa ja hyväksyttäessä, on nyt suotuisampi muutoksille kuin ennen.

Lisätietoa:

Arctic Biodiversity Assessment (CAFF / Arctic Council)

Climate change, resource scarcity and human Security in the arctic -seminaarin ohjelma (Suomen Sosiaalifoorumi)

Teksti: Tatu Virta


Julkaistu: 3.5.2013