Uutinen

2013 on myös kvinoan vuosi

2013 on paitsi kansainvälinen vesiyhteistyön vuosi myös kansainvälinen kvinoan vuosi. Kvinoa on ravinnerikas jyvämainen viljelykasvi joka on kuulunut eteläamerikkalaiseen perusravintoon satoja vuosia. Leijonanosa maailman kvinoasta kasvaa andeilla Perussa ja Boliviassa. YK toivoo teemavuoden tekevän kvinoasta suosittua, sillä sitkeästi kasvava kvinoa voisi tukea vuosituhattavoitteita olemalla suurena apuna ruokaturvassa, köyhyyden ja nälänhädän hävittämisessä ja biodiversiteetin kasvattamisessa.

Kvinoan tukeminen tukee myös sitä kasvattavia andien alkuperäiskansoja, jotka ovat pitäneet kvinoan alkuperäismuodossaan ja ylläpitäneet sen perinteitä sukupolvesta toiseen. Kvinoansiemenet ovat gluteenittomia ja sisältävät kaikki ihmiselle tarpeelliset aminohapot, mineraalit ja vitamiinit. Niissä on myös runsaasti proteiinejä, hiilihydraatteja ja rautaa.

Kvinoan suosio on kasvanut maailmalla. Kysynnän kasvaessa sen arvo on noussut huomattavasti viime vuosikymmenen aikana - alle 70 dollarista tonnilta yli 2000 dollariin. Aiemmin köyhien ruokana pidetty kvinoa ei pärjännyt Boliviassa kysynnässä kauralle ja riisille. Kvinoan hinnan nousu tarkoittaa sitä, että sen viljelijät voivat myydä pienemmän osan sadostaan ja käyttää rahat muihin tarpeisiin.

Lue lisää: Quinoa brings riches to the Andes

Kansainvälisen kvinoan vuoden verkkosivut