YK-päivä

Kansainvälinen kirjan ja tekijänoikeuksien päivä

Kirjahylly täynnä värikkäitä kirjoja. Kirjoista näkyvissä selkä.
Kirjat ovat mielikuvituksen ovia erilaisiin maailmoihin. Kuva: Lubos Houska/Pixabay

World Book and Copyright Day

23. huhtikuuta vietetään UNESCO:n kansainvälistä kirjan ja tekijänoikeuksien päivää.

Vuonna 1995 perustettu kirjan ja tekijänoikeuksien teemapäivä on omistettu kaiken kirjallisuuden ja kirjailijoiden työn kunnioittamiselle. Päivän tarkoituksena on rohkaista innostumaan lukemisesta ja arvostamaan heitä, jotka ovat omalla taiteellisella työllään edistäneet ihmisyyden sosiaalista ja kulttuurista kehittymistä.

Tänä nimenomaisena päivänä on myös syntynyt tai kuollut moni maailmanlaajuisesti tunnettu kirjailija, esimerkiksi William Shakespeare, Miguel de Cervantes ja Inca Garcilaso de la Vega kuolivat kaikki 23. huhtikuuta vuonna 1616. Samana päivänä ovat myöhemmin syntyneet muun muassa Vladimir Nabokov, Halldor Laxness, Henry Fielding ja Manuel Mejía Vallejo.

Vuonna 2023 päivä nostaa esille alkuperäiskieliä, joista moni on tänä päivänä häviämässä. Kielellä on suuri merkitys inhimilliselle ja kulttuuriselle moninaisuudelle sekä henkilökohtaisen identiteetin rakentumiselle. 

Teemapäivän kotisivu

UNESCO:n yleiskokouksen julistus Kansainvälisestä kirjan ja tekijänoikeuksien päivästä, 28. yleiskokous, 25.10-16.11.1995 (s. 51, .pdf)