Koronavirus on juuri nyt saavuttamassa kaikkein haavoittuvimmassa asemassa olevia ihmisiä. Köyhyyden, kriisien ja katastrofien keskellä on jo valmiiksi pulaa puhtaasta vedestä, saippuasta ja terveydenhuollosta.

Auta heikoimmassa asemassa olevia ja tue YK:ta pandemian pysäyttämisessä!

Lahjoita »

Uutinen

Voiko journalismi olla rakentavaa?

Jos olet miettinyt, miksi uutistoimittajat aina keskittyvät katastrofeihin ja miksi media tuntuu usein keskittyvän ääripäihin, olet hyvässä seurassa – myös journalistit puhuvat aiheesta paljon juuri nyt. Haastattelussa tutkija Mikko Hautakangas Tampereen yliopistolta kertoo alan uusista suuntauksista, jotka pyrkivät herättelemään mediaa toimimaan toisin.

Naiset Myanmarissa
Myös uutiskuvasto rakentaa tietynlaista kuvaa maailmasta. Etenkin kehittyvistä maista näemme usein vain katastrofeihin liittyvää kuvastoa. Kuva: Kibae Park / UN Photo.

Mediakentällä ja tutkijoiden parissa käytävässä keskustelussa pyörii kaksi termiä: rakentava journalismi, josta käytetään englanniksi termiä constructive journalism, ja sovittelujournalismi, josta voi puhua myös nimellä conciliatory journalism.  

Molemmat omalla tavallaan pyrkivät vastaamaan siihen kritiikkiin, että journalismi keskittyy vain katastrofeihin ja ruokkiin konflikteja niiden lieventämisen sijaan.

Mikko Hautakangas, kerro ensin lyhyesti, mitä on rakentava journalismi?

Kyse on alan itsetutkiskelusta, jossa pohditaan, ovatko uutiskriteerit liian kielteisesti värittyneitä ja onko ihmisten kuva maailman kehityksestä siksi liian negatiivisesti painottunut.

Tämän vastapainoksi rakentavassa journalismissa keskitytään asioihin, jotka eivät helposti nouse tärkeiksi perinteisin kriteerein uutisen merkitystä arvioitaessa. Siinä kiinnitetään huomiota myös ”hiljaisiin asioihin”, positiiviseen kehitykseen ja arkisiin kokemuksiin, mennään maltillisesti kohun, kauhistelun ja uhan taakse. Ihanne on, että yritään kuuntelemaan kaikenlaisia kansalaisia ja näkökulmia.

Yksi esimerkki tällaisesta lähestymistavasta voisi olla vaikka Helsingin Sanomien juttu Mosambikista Idai-hirmumyrskyn jälkeen. Otsikoissa oli jo toista viikkoa revitelty mitä korkeammilla uhriluvuilla ja kauhisteltu vahingon määrää. Tässä jutussa sen sijaan mennään paikan päälle, katsomaan tavallisten ihmisen elämää ilman että katastrofin suuruutta tarvitsee liioitella. Siinä kiinnitetään huomoita topumiseen sekä yhteistyöhön, apuun ja ihmisten arkeen myrskyn jälkeen.

Entä mitä on sovittelujournalismi? 

Sovittelujournalismissa on enemmän kyse polarisaation vastustamisesta ja havahtumisesta siihen, että julkinen keskustelu on kärjistynyt ja journalistitkin joutuvat osapuoliksi näissä kiistoissa. Suuntaus etsii tapoja vastata tähän haasteeseen.

Tutkimushankkeessamme määrittelimme sovittelujournalismille kolme perusperiaatetta yhdessä toimittajien kanssa. Yksi on jännitteen selkiyttäminen, moninäkökulmaisuus ja moniäänisyys. Se tarkoittaa sitä, että kirjoitetaan auki selvästi, miksi jotkut aiheet voivat olla kiistanalaisia tai konfliktiherkkiä.

Toinen on kuunteluttaminen, eli kuunnellaan avoimesti paitsi ihmisiä haastateltaessa, myös autetaan lukijoita kuuntelemaan ihmisiä samanmielisten ryhmien ulkopuolelta.

Kolmas periaate on luottamuksen kannattelu. Se liittyy isompaan kysymykseen journalismin ja yleisön välisestä suhteesta sekä pelkoon siitä, että ihmiset kääntyvät toisaalle, jos eivät luota mediaan.

Esimerkkinä sovittelujournalismin periaatteiden mukaisesta jutusta Hautamäki käyttää etenkin Maaseudun Tulevaisuuden ja Vihreän Langan yhteisjuttua Vegaani maitotilalla. Eri toimittajien samaan aineistoon perustuvat jutut teemasta julkaistiin lehdissä samana päivänä.

”Jutut tehtiin järjestämällä kohtaaminen kahden erilaisen ihmisen välillä eli kutsumalla helsinkiläinen vegaani siilinjärveläiselle maitotilalle viikonlopuksi. [-- Toimittajat] ottivat lähtökohdaksi kuitenkin sen, että suomalainen ruoantuotanto ja sen yhteys maatalous- ja ympäristöpolitiikkaan on näille yleisöille yhteinen huolenaihe. Kumpaakin kohdeyleisöä haluttiin tutustuttaa toistensa näkökulmiin, esitellä myös muita kuin omasta näkökulmasta tuttuja argumentteja”, kuvaillaan juttuja Sovittelujournalismi.fi-sivustolla.

Miksi journalistit eivät aina kirjoita näin? 

Yksi helppo vastaus on kaupallisuuden kritiikki: kun lasketaan irtonumeroita ja katsojalukuja televisiossa, tunteiden kuohuttaminen on ollut selkeämmin toimiva keino yleisön huomion saavuttamiseksi kuin maltillisuus. Ajatellaan että räväkkä otsikko on myyvä, se voi kertoa uhasta pelosta, vaarasta tai jostain negatiivisesta. Tämä on se pintapuolinen selitys.

Mutta journalismin on vaikea vastustaa tätä suuntaa, vaikka kyse olisi vaikka toimittajasta, jolla ei ole kaupallista painetta. Yleisesti ottaen kuohuttamisen ajatus on hyväksytty osaksi journalismin ihanteita. Esimerkiksi tutkivan journalismin logiikka liittyy paljon paljastusten tekemiseen.

Vuosikymmenien aikana on totuttu siihen, että tämä on journalismin tehtävä ja ihanteita on vaikea muuttaa. Tietyissä tilanteissa tarvitaan toki paljastuksia ja konfliktia sinällään ei pidä välttää. Mutta journalismin ihanteiden monipuolistaminen ja hienosyistämien olisi tarpeen.

Miksi näitä suuntauksia tarvitaan? 

Monesta syystä.

Toimittajat tarvitsevat niitä, koska pitämiemme työpajojen perusteella voin sanoa, että heillä itselläänkin on sellainen tunne, että työtä voisi tehdä paremminkin. Että nykyjournalismissa jokin ohjaa suuntiin, joihin ei ole tyytyväinen. Rakentava ja sovittelujournalismi molemmat antavat mahdollisuuden katsoa omaa tekemistä ja kehittää sitä parempaan suuntaan.

Ja voi ajatella, että yleisö tarvitsee näitä suuntauksia, jotta he saisivat ehjemmän ja monipuolisemman kuvan maailmasta ja uusia näkökulmia. Yleisökin on aika tyytymätöntä, jos he vaihtavat aina kanavaa, kun uutiset ahdistavat ja tuntuu että kaikkialla vain riidellään. Myös yleisö kaipaa tavallaan toivon näkökulmia.

Mihin lukijan kannattaa kiinnittää huomiota mediaa kuluttaessaan, jos hän haluaa kannustaa journalisteja olemaan rakentavampia? 

Nykyään yleisön rooliin kuluu kaikenlainen osallistaminen: juttuja kierrätetään sosiaalisessa mediassa ja niistä keskustellaan. Parasta, mitä lukija voi tehdä on noudattaa omassa toiminnassaan samanlaista ajattelua kuin näissä suuntauksissa. Välttää tarpeetonta polarisaatiota, kuunnella toisia todella, olla rakentava ja toiveikas.

Usein rakentavassa ja sovittelujournalismissa on myös jonkinlainen yleisöä osallistava elementtejä. Siinähän on heti paikka, jossa voi kannustaa myös journalisteja sillä, että osallistuu näiden periaatteiden mukaisesti.
 

Onko journalismi muuttumassa parempaan suuntaan?

En haluaisi ajaa sellaista utopiaa, että nämä ovat jonkinlaisia pelastusliikkeitä. Toki tällaisten yksittäisten termien tai koulukuntien arvo on itseään laajempi. Samalla kun puhutaan tällaisten käsitteiden ja periaatteiden kautta, koko journalismin kenttä on itsetutkiskelun edessä. Isojakin mediataloja katsoessa huomaa, että saman tyyppiset ajatukset kiertävät ja näihin asioihin on havahduttu.

Ja vaikka lopputulos ei olisikaan, että kaikki omaksuvat esimerkiksi sovittelujournalismin periaatteet, hitaampaa ja monimutkaisempaa muutosta tapahtuu silti. Peruskysymyksenä on se, että annetaanko monimutkaisesta maailmasta tarpeeksi monimutkaista kuvaa nykyisillä journalistisilla ihanteilla.

 

Lisää rakentavasta journalismista: Constructive Institute

Lisää sovittelujournalismista: Sovittelujournalismi.fi

Eu-FVR-logot

Keräämme luettavaksenne tänä lukuvuonna hyviä uutisia maailmalta ja keskustelua kestävän kehityksen mahdollisuuksista. Seuraile tunnistetta #parhaatuutiset ja some-kanaviamme (@UNAFinland Facebookissa, Twitterissä ja Instagramissa). Lue lisää uutisia täältä.

Hanke saa Euroopan unioninin Frame, Voice, Report -rahoitusta. Sisällöstä vastaa tuensaaja, eikä sen voida missään olosuhteissa katsoa heijastavan Euroopan unionin kantaa.