Uutinen

YK:n yleiskokous laajensi EU:n osallistumismahdollisuuksia

25.5.2011

YK:n yleiskokous on äänestänyt muutoksesta, joka antaa Euroopan unionille oikeuden osallistua maaryhmänä istunnon seuraamiseen, oikeuden vastata esityksiin ja mahdollisuuden tehdä omia suullisia esityksiä yleiskokoukselle.

Päätöksen myötä EU saa yleiskokouksessa tarkkailijan aseman ilman äänioikeutta, eikä maaryhmällä ole oikeutta osallistua välillisesti päätöslauselmien tai päätösten tekoon. Myös EU:n uusi mahdollisuus esittää muutosehdotuksia on sikäli rajallinen, että esityksistä äänestetään vain, jos jokin jäsenvaltio niin haluaa. Myös mahdollisuus käyttää vastausoikeutta on rajattu yhteen väliintuloon asiaa kohti.

Monet muiden maaryhmittymien edustajat näkivät päätöksen ennakkotapauksena - Karibian yhteisö, Afrikan unioni ja Arabiliitto ennustavat EU:n tukevan samanlaisten erillisoikeuksien myöntämistä myös muille alueellisille ryhmille.

Muutos nostatti kritiikkiä nimenomaan alueellisten maaryhmittymien roolista YK:n yleiskokouksessa. Zimbabwe teki päätöslauselmaan muutosehdotuksen, joka poistaisi siitä vastausoikeuden. Vastaehdotus kuitenkin hylättiin äänestyksessä.
Maan edustaja ilmaisi huolensa siitä, että muutos loisi uudenlaisen tarkkailijoiden ryhmän yleiskokoukseen, joka on ennen kaikkea kansainvälisen yhteisön jäsenvaltioiden hallitustenvälinen foorumi.

Myös saarivaltio Naurun edustaja huolestui muutoksesta ja puhui sen riskeistä: maaryhmittymien sisällyttäminen yleiskokoukseen voi johtaa sellaisten maiden vaikutusvallan surkastumiseen YK:ssa, jotka eivät hyödy suurten teollisuusmaiden poliittisesta ja taloudellisesta nostovaikutuksesta. Naurun edustaja pelkäsi muutoksen kyseenalaistavan jäsenvaltioiden lähtökohtaisen tasa-arvon YK:ssa.

Unkarin edustaja, joka esitteli päätöslauselmaehdotuksen EU:n puolesta, puolusti ehdotusta sanomalla, että sitä on kehitetty monipuolisesti sitten syyskuun 2010, jolloin yleiskokous päätti lykätä asiasta päättämistä toistaiseksi.

"Päätöslauselma ei missään nimessä kasvata unionin mahdollisuutta toimenpiteisiin", hän sanoi painottaen, että päätöksenteon yleiskokouksessa on oltava tulevaisuudessakin hallitustenvälistä. EU:n uudet oikeudet eivät hänen mukaansa tule vaikuttamaan negatiivisesti minkään jäsenvaltion vaikutusvaltaan YK:ssa.

EU:n ulkoasiain ja turvallisuuspolitiikan korkea edustaja Catherine Ashton kiitteli unionin delegaatteja ehdotuksen saattamisesta parhaaseen mahdolliseen muotoon, ja sanoi, että tämä antaa EU:lle odotetun mahdollisuuden puhua selkeällä äänellä kansainväliselle yhteisölle.

Teksti hyväksyttiin lopulta yleiskokouksessa äänin 180 - 0, ja 10 maata pidättäytyi äänestämästä.

Linkkejä:
UN Newsin uutinen aiheesta
Päätöslauselmateksti verkossa