YK:n tiedotuskeskuksessa avoin harjoittelupaikka



Brysselissä sijaitseva Yhdistyneiden kansakuntien alueellinen tiedotuskeskus UNRIC etsii suomenkielistä harjoittelijaa maaliskuun 2019 alusta alkaen.
Soveltuvia aloja ovat viestintä, tiedotusoppi, kääntäminen, kielitiede, kansainväliset suhteet, valtio-oppi sekä kauppatiede. Harjoittelijalta edellytetään erinomaista suomen ja englannin kielen taitoa. Muiden länsieurooppalaisten kielten ja pohjoismaisten kielten osaaminen katsotaan eduksi.

Harjoittelija osallistuu täysipainoisesti tiedotuskeskuksen työhön. Hänen työtehtäviinsä kuuluvat pääasiassa suomenkielisten, YK:n painopisteisiin keskittyvien artikkeleiden tuottaminen ja kääntäminen, suomalaisten tiedotusvälineiden seuranta, sisällön tuottaminen sosiaaliseen mediaan, raportointi kansainvälisen politiikan keskeisistä tapahtumista, yhteydenpito UNRICin yhteistyötahoihin sekä erilaiset itsenäiset projektit.

Harjoittelun kesto on pääsääntöisesti 6 kuukautta, kuitenkin vähintään 4 kuukautta. Mahdollisuus suorittaa 6 kuukauden harjoittelu katsotaan eduksi.
UNRICilla ei ole mahdollisuutta maksaa palkkaa harjoittelusta. Harjoittelijan on huolehdittava itse myös asumis-, matka- ja elinkustannuksistaan. Harjoittelua varten on mahdollista hakea itsenäisesti apurahaa, esimerkiksi Erasmus-apurahaa omasta korkeakoulusta.

Harjoittelupaikkahakemus ja ansioluettelo kirjoitetaan englanniksi. Ilmoitathan hakemuksessasi, kuinka pitkän harjoittelujakson voit suorittaa.
Hakemukset lähetetään 31.10.2018 mennessä osoitteeseen hongell(a)un.org

Lisätietoja harjoittelusta ja hausta antavat:

Petra Hongell: hongell(a)un.org ja tämänhetkinen harjoittelija Emilia Asikainen: asikainen(a)un.org

Asiasanat
työpaikat