Uutinen

YK:n tarkkailijat raportoivat satojen siviilien kuolleen Al-Tremsen kylässä

Al-Tremsen kylässä viime torstaina tapahtuneet väkivaltaisuudet ovat vaatineet arvioiden mukaan yli 200 ihmisen hengen. Hallituksen joukkojen tekemät iskut olivat mitä todennäköisimmin suunnattu Syyrian armeijasta opposition puolelle loikanneiden sotilaiden ja aktivistien koteihin, kertoo YK:n tarkkailuoperaation UNSMIS:n johtaja, kenraalimajuri Robert Mood.

Hyökkäyksessä käytettiin helikoptereita, tykistöä, kranaatinheittimiä ja käsiaseita. Tarkkailijoiden haastattelemat kyläläiset kertoivat hallitusten joukkojen tehneen ovelta ovelle etsintöjä, joissa miehiltä pyydettiin henkilöllisyystodistukset. Osa miehistä ammuttiin koteihinsa ja osa kuljetettiin armeijan mukana kylästä. Tarkkailijat raportoivat hallitusten joukkojen tuhonneen tai polttaneen noin 50 kyläläisen kodin.

Syyrian hallituksen puheenjohtaja kielsi antamassaan puheessaan raskaiden aseiden käytön Al-Tremsen kaupungissa. Iskut olivat hallituksen mukaan täsmäiskuja, joiden kohteena olivat kapinalliset sotilaat, joista useat kuolivat ja osa otettiin kiinni. Hallituksen mukaan iskuissa ei kuollut siviilejä.

Syyrian hallitus on ilmoittanut tukevansa Kofi Annanin kuusikohtaista rauhanturvasuunnitelmaa, jonka mukaan hallituksen joukkojen tulisi pidättäytyä käyttämästä raskasta aseistusta. YK:n ja Arabiliiton erikoislähettiläs Kofi Annan tuomitsi iskut, jotka rikkoivat selvästi rauhansuunnitelmaa.

Venäjä ja Kiina painostuksen kohteena

Syyrian erikoisedustaja ja entinen YK:n pääsihteeri Kofi Annan tapaa tänään Venäjän ulkoministerin Sergei Lavrovin ja huomenna presidentti Vladimir Putinin. Annanin tarkoituksena on saada Venäjä painostamaan Syyrian hallitusta poliittisiin muutoksiin.

Ulkoministeri Lavrov on kuitenkin ilmoittanut, ettei Venäjä tule hyväksymään turvallisuusneuvostossa päätöslauselmaa, jossa vaadittaisiin presidentti Bašar al-Assadin eroamista tai asetettaisiin Syyrialle mitään pakotteita. Ulkoministerin mukaan al-Assadin erovaatimukset ovat epärealistisia, koska iso osa syyrialaisista tukee edelleen maansa presidenttiä.

YK:n pääsihteeri Ban Ki Moon puolestaan matkustaa Kiinaan, jotta turvallisuusneuvosto voisi päästä jonkinnäköiseen yksimieliseen ratkaisuun Syyrian tilanteeseen tarvittavista toimenpiteistä.

UNSMIS tarkkailuoperaation mandaatti päättyy ensi perjantaina 20.7, johon mennessä turvallisuusneuvoston odotetaan kokoontuvan keskustelemaan operaation jatkosuunnitelmista.

Lähteet:

UN News: Attack on Syrian village appears targeted at defectors and activists - UN mission

BBC News: Syria Conflict: West "blackmailing" Russia on sanctions