Uutinen

YK:n ihmisoikeusvaltuutettu toivoo jäsenmailta poliittiset erimielisyydet ylittävää yhteistyötä

YK:n ihmisoikeusvaltuutettu Navi Pillay on vedonnut YK:n jäsenvaltioihin, jotta ne luopuisivat erimielisyyksistään ja pyrkisivät tehokkaaseen yhteistyöhön taistelussa rasismia vastaan. Pillayn jäsenmaille lähettämänä vetoomus liittyy Genevessä 20.-24. huhtikuuta järjestettävään rasismin, syrjinnän ja muukalaisvihan vastaiseen Durban Review -konferenssiin.

Kiistaa ovat aiheuttaneet muun muassa konferenssin keskustelujen pohjaksi ehdotetun asiakirjan muotoilut, jotka koskevat Israelin palestiinalaisalueisiin kohdistamaa politiikkaa. Israel on antanut ymmärtää, ettei se aio osallistua kokoukseen.

Myös useat islamilaiset maat ovat toivoneet asiakirjan muokkaamista rajoittaakseen uskonnollisesti loukkaaviksi kokemiaan muotoiluja. Jotkin länsimaat ovat puolestaan ilmoittaneet, että niiden on hankalaa hyväksyä muutoksia, koska sillä olisi negatiivinen vaikutus sananvapauteen.

Ihmisoikeusvaltuutettu toivoi, etteivät hallitukset "antaisi minkään yksittäisen kysymyksen - muiden kysymysten kustannuksella - hallita ihmisten omanarvontunnon kannalta niin äärettömän tärkeitä keskusteluja".

"Pyydän kaikkia osapuolia pitämään kiinni konferenssin yhteisesti sovituista tavoitteista ja muistamaan, miten tärkeitä kyseiset tavoitteet ovat rasismista ja syrjinnästä kärsiville. Kannustan jäsenvaltioita unohtamaan erimielisyytensä ja yhdistämään voimansa taistelussa rasismia ja ksenofobiaa vastaan", Pillay sanoi.

Durban Review -konferenssin tarkoituksena on arvioida Etelä-Afrikan Durbanissa vuonna 2001 pidetyn kansainvälisen rasisminvastaisen kokouksen jälkeistä kehitystä sekä edistää rasisminvastaisten toimenpiteiden käyttöönottoa.

YK:n ihmisoikeusvaltuutetun toimisto (OHCHR) on julkaissut konferenssia ja sen valmisteluprosessia seuraavan verkkosivuston. Sivusto on luettavissa arabiaksi, englanniksi, kiinaksi, ranskaksi, venäjäksi ja espanjaksi.

Durban review Conference -sivusto

Lähde:

UN rights chief urges Member States to overcome differences in fight against racism

Member States begin preparatory talks for upcoming UN anti-racism conference