Uutinen

YK puuttuu Nigerin ruokakriisiin

15.10.2010

YK pyrkii kiinnittämään maailman huomion Nigeriin, joka kärsii ruokakriisistä. YK:n humanitaarisen toiminnan alisihteeri Valerie Amos saapui torstaina Nigeriin perehtymään maan heikkoon ravitsemustilanteeseen. YK:n mukaan yli kymmenen miljoonaa ihmistä elää nälänhädässä Nigerissä, joka on yksi maailman köyhimmistä maista. Nigerin väkiluku on 15 miljoonaa.

Kolmipäiväisen vierailun aikana Amos tapaa Nigerin hallituksen edustajia, YK:n paikallisia työntekijöitä ja paikallisia humanitaarisia kansalaisjärjestöjä.

Nigerin ruokakriisiä on lievittänyt oikea-aikainen humanitaarinen apu ja poikkeuksellisen suuret sademäärät. Arviolta viisi miljoonaa nigeriläistä on hyötynyt ruoka-avusta, ja noin 200 000 lasta on autettu pois aliravitsemuksesta.

Nigerin hallitus on puuttunut ruokakriisiin anomalla 358 miljoonan dollarin avustusrahaa, josta on jo lahjoitettu yli 255 miljoonaa dollaria. Se on antanut YK:lle ja kansalaisjärjestöille mahdollisuuden ryhtyä toimintaan ruokakriisin purkamiseksi. Tilanne pysyy kuitenkin kriittisenä, sillä aliravitsemuksen määrä on yhä korkea.

Niger kohtaa ruokakriisin keskimäärin kerran kolmessa vuodessa.

"Nigerin kriisin perusteellisiin syihin puuttuminen on olennaista, jotta estämme kriisin toistumisen. Meidän täytyy työskennellä yhdessä ja kehittää innovatiivisia, kokonaisvaltaisia lähestymistapoja, jotka puuttuvat Nigerin uusiutuvien kriisien juuriin", OCHA:n eli YK:n humanitaarisen toiminnan toimiston tiedotteessa lausuttiin.