annepaunakuva.jpg

Kuva: Suvi Rivinoja

YK-liiton jäsenjärjestö haastattelussa: Suomen YK-nuorten Anne Pauna

Kesä-Helsingin kastelema Anne Pauna puuskuttaa sisään YK-liiton tiloihin. Suomen YK-nuorten varapuheenjohtaja ei ole sateen piiskaamaksi tulemisesta moksiskaan - olemmehan Paunalle tärkeän asian äärellä.

- Toiminta YK-nuorissa antaa mulle hirveästi virtaa. Tuntuu, että löytyy ylimääräisiä tunteja vuorokaudesta YK-nuorissa toimiessa. Hyvän asian puolellahan me ollaan ja tehdään paljon töitä.

YK-nuorten strateginen visio rakentuu YK:n kunkin hetkisille tavoitteille. Tällä hetkellä toiminnan keskiössä on nuorten aktivoiminen kestävän kehityksen tavoitteiden edistämiseen kunta- ja koulutusrajoista riippumatta. Kuluva vuosi onkin omistettu nuorten mukaan haastamiselle.

- Haluamme tavoittaa mahdollisimman paljon nuoria. Periaatteessahan jokaisen pitäisi tehdä jotain tavoitteiden eteen, jotta ne saavutetaan. Kohtaamamme nuoret saavat valita yhden tavoitteen sen mukaan, mikä on itselle tärkeintä ja kirjoittaa auki, mitä kukin on valmis itse tekemään tavoitteen saavuttamisen eteen.

YK-nuoret kaavailevat, että lupaavasti vauhtiin lähtenyt tavoitteiden jalkauttaminen nuorten arkeen tuotaisiin herättelymielessä myös Suomen päättäjien tietoisuuteen.

- Ajatuksena on, että kun olemme keränneet tarpeeksi näitä konkreettisia tekoja, niin viemme niitä eteenpäin päättäjille, että tällaisia tekoja nuoret ovat valmiita tekemään. Se taas on haastetta päättäjille, että meillä on täällä paljon populaa, joka on valmis tekemään jotain.

Nuorten aito sitouttaminen on yksi YK-nuorten toiminnan konkreettisista haasteista.

- Totta kai yritetään kontaktoida nuoria myös sosiaalisessa mediassa, koska siellähän ne nuoret ovat ja siellä niitä on helppo lähestyä. Mutta vaikka sosiaalisessa mediassa saisi lukukertoja tai jakoja, niin se ei vielä oikeasti kerro, että kuka oikeasti sisäisti tämän asian. Meidän idea onkin nimenomaan se, että me mennään nuorisotapahtumiin ja jalkaudutaan mahdollisimman monelle alueelle. Toki meidän kaikki toiminta tapahtuu vapaaehtoisvoimin, mikä tietenkin vähän rajoittaa meidän toimintaa. Mutta jäsenjärjestömme tekee tätä toimintaa myös ja tuemme niitä siinä.

”Yhteistyö YK-liiton kanssa vahvistunut vuosi vuodelta”

YK-liitto on YK-nuorten pitkäaikaisin ja suurin yhteistyöjärjestö. Myös YK-nuoret ovat merkittävässä roolissa YK-liiton strategiassa.

- On hyvinkin luontevaa, että me Suomen YK-nuorina olisimme se kanava, jonka kautta YK-liitto pääsisi myös nuoriin käsiksi.

Paunan kokemuksen mukaan yhteistyö YK-liiton kanssa on vahvistunut vuosi vuodelta.

- Siinä vaiheessa kun on joku idea, on hyvä ottaa YK-liittoon yhteyttä. Heillä on vuosien kokemuksella yleensä antaa lisätärppejä, että mihin kannattaa kiinnittää huomiota, mikä auttaa paljon ihan käytännön toteutuksessa.

Samankaltaista tukea YK-nuoret toivovat oman kestävän kehityksen yhteiskuntasitoumuksensa tekemisessä.

- Siitä YK-liiton sitoumuksesta varmaan ruvetaan ottamaan koppia. Paneudutaan ensin siihen ja katsotaan siitä vähän mallia, että mihin suuntaan lähdetään.

 

Katso videolta, miten Anne Pauna jatkaisi Suomen YK-nuorten tarinaa vuoteen 2030:

 

 

 

Teksti ja video: Suvi Rivinoja

Kirjoittaja on YK-liitossa korkeakouluharjoittelijana.


Julkaistu: 25.7.2016