Tiedote

YK ja maailman tila -tietokilpailun voittajat julkistettu

YK ja maailman tila -tietokilpailu järjestettiin ensimmäistä kertaa keväällä 2015.

Yhdeksäsluokkalaisille tarkoitettuun valtakunnalliseen kestävän kehityksen tietokilpailuun osallistui noin 2600 oppilasta eri puolilta Suomea. Tietokilpailu järjestettiin YK:n 70-vuotisjuhlavuoden kunniaksi, ja se on osa YK-liiton kouluille suunnattua YK ja maailman tila -kampanjaa.

”Kilpailuun osallistui huikea määrä oppilaita ja erityisen ilahduttavaa oli kilpailijoiden maantieteellinen jakaantuminen Hangosta Inariin”, toteaa YK-liiton koulutussuunnittelija Christa Prusskij.

Kilpailun ensimmäisessä vaiheessa maaliskuussa mukaan ilmoittautuneiden luokkien oppilaat vastasivat tietokilpailukysymyksiin, jotka rakentuivat YK:n toiminnan, kestävän kehityksen, ihmisoikeuksien ja tulevaisuuden kehityshaasteiden ympärille.

Osallistujat kirjoittivat myös maailman parhaan uutisen – eli yhden hyvän uutisen, jonka tahtoisivat kuulla tulevaisuudessa – ja pohtivat miten voisivat itse vaikuttaa sen toteutumiseen. Kilpailun maksimipistemäärä oli 23 pistettä, ja kaikkien vastausten keskiarvo oli 15,4 pistettä. Pistemäärän perusteella toiseen vaiheeseen valituista 130 kirjoitti esseen liittyen YK:n syksyllä päätettäviin uusiin kestävän kehityksen tavoitteisiin.

Kilpailua hyödynnettiin monipuolisesti eri oppiaineissa. Sen toteuttamisen tueksi tehtiin verkkoon kattava taustamateriaali, jota opettajat saivat hyödyntää ennen ja jälkeen kilpailun. Kilpailu ja materiaalit tuotettiin sekä suomeksi että ruotsiksi.

Ilmastonmuutos aiheista tutuin

”Esseekirjoitusten ja nuorten keksimien tulevaisuuden hyvien uutisten kautta sai hyvän kuvan siitä, miten monenlaiset kestävän kehityksen kysymykset sekä ajankohtaiset asiat nuoria kiinnostavat ja askarruttavat”, Prusskij kertoo.

”Osa nuorista toivoi, että teemoja käsiteltäisiin kouluissa enemmän, ja vain häviävän pieni osa ei ollut aiheesta lainkaan kiinnostunut”, hän lisää.

Vastausten perusteella käsitellyistä aiheista nuorille tutuin oli ilmastonmuutos. Myös lapsen oikeuksiin liittyvät kysymykset tunnettiin kohtuullisen hyvin.

Palautteessa kartoitettiin nuoria eniten kiinnostavia aiheita, ja suosituimmiksi aiheiksi nousivat tasa-arvo, rauha ja turvallisuus, ihmisoikeudet ja terveys. Nämä teemat heijastuivat myös tietokilpailun avoimen tehtävän aiheisiin. Myös ajankohtaiset aiheet, kuten ilmastonmuutos sekä Ukrainan ja Venäjän välinen tilanne, puhututtivat oppilaita.

”Uudet kehitystavoitteet sekä tulevat opetussuunnitelmat antavat uusia mahdollisuuksia käsitellä maailmanlaajuisia, kaikkia koskettavia kestävän kehityksen teemoja kouluissa. Hyvien kokemusten perusteella tietokilpailu tullaan luultavasti toistamaan ensi vuonna, sillä sen avulla näitä aiheita on helppo tuoda esiin”, kertoo Prusskij.

Voittajat palkitaan toukokuussa

Toisessa vaiheessa kirjoitettujen esseevastausten teemat vaihtelivat ilmastonmuutoksesta tasa-arvoon, köyhyyden poistamisesta puhtaan veden saantiin sekä maaekosysteemien suojelusta hyvään elämään.Voittajat valitsi asiantuntijaraati. Arvosteluperusteissa painotettiin omakohtaista pohdintaa valitusta teemasta sekä siitä, kuinka asiat linkittyvät toisiinsa ja miten asioihin voi vaikuttaa niin henkilökohtaisella kuin globaalillakin tasolla.

Kilpailun tasa-arvoisiksi voittajiksi valittiin Roosa Rikkinen (Valtarin koulu, Ii – aiheena globaali kumppanuus), Lotta Törnblom (Pirkkalan yläaste, Pirkkala – aiheena naisten tasa-arvo) sekä Juuso Huhtivuo (Sylvään koulu, Sastamala – aiheena ilmastonmuutos).

Kunniamaininnan saivat Elli Yrjänä (Valtarin koulu, Ii – aiheena ilmastonmuutos), Pilvi Sauramäki (Tiirismaan koulu, Lahti – aiheena vesi) sekä Neea Hupli (Vuoksenniskan koulu, Imatra – aiheena tasa-arvo).

Asiantuntijaraatiin kuuluivat ihmisoikeussuurlähettiläs Rauno Merisaari, Suomen UNESCO-toimikunnan pääsihteeri Zabrina Holmström, OAJ:n erityisasiantuntija Ritva Semi, Biologian ja maantiedon opettajajärjestön (BMOL) toiminnanjohtaja Hanna Kaisa Hellsten, biologian ja maantiedon opettaja Liisa Mäkelä ja uskonnon opettaja Vesa Lahtinen.

Kilpailun palkintojenjako on 22.5. Helsingissä kello 14.00–16.00. Oppilaiden haastatteluja muualla kuin palkintojenjakotilaisuudessa voi tiedustella suoraan kouluilta.

Palkintoina jaetaan Luonnontieteellisen keskusmuseon lahjoittamia pääsylippuja, Lippupalvelun lahjoittamia lahjakortteja sekä Stockmannin ja Akateemisen kirjakaupan lahjoittamia kuvakirjoja.

Kilpailu on toteutettu yhteistyössä BMOLin ja OAJ:n kanssa. Hanketta ovat rahoittaneet ulkoministeriö ja opetus- ja kulttuuriministeriö.

Lisätietoja:
Chista Prusskij, koulutussuunnittelija, Suomen YK-liitto, 044 781 0304, christa.prusskij(at)ykliitto.fi

Lisätietoja ja opetusmateriaaleja: www.ykliitto.fi/YK70v

Lisätietoja Maailman parhaista uutisista: www.yk.fi/YK70v