Uutinen

Vuoden 2009 YK-kansalaisjärjestödelegaatiksi valittu Jenni Kauppila

Kansalaisjärjestödelegaatiksi vuodelle 2009 on valittu Tampereen yliopiston kansainvälisen ympäristöpolitiikan opettaja Jenni Kauppila. Kauppila toimii myös Kansalaisten maailmannäyttämön Marginaaliset äänet kuuluviin YK:n ilmastoprosesseissa -hankkeen koordinaattorina ja tulee osallistumaan Kööpenhaminan ilmastokokoukseen joulukuussa.  

Valinnassa painotettiin ilmasto-osaamista Kööpenhaminan ilmastohuippukokouksen vuoksi.

Kauppila lähtee New Yorkiin loka/marraskuussa osana poliittisten puolueiden edustajien delegaatiota. Samassa yhteydessä hän osallistuu yleiskokouksen komiteatyöskentelyyn.

Kansalaisjärjestödelegaatti järjestää YK-liiton tuella myös kaksi järjestöjen kuulemis- ja keskustelutilaisuutta, yhden ennen yleiskokoukseen osallistumista ja yhden Kööpenhaminan kokouksen jälkeen.

Ulkoasiainhallinnon vuonna 2008 hyväksytyn YK-strategian mukaisesti ulkoministeriö pyrkii edistämään kansalaisjärjestöjen osallistumista YK-kokouksiin yhteistyössä Suomen YK-liiton kanssa. Tavoitteena on, että YK:n yleiskokoukseen osallistuu vähintään yksi kansalaisjärjestöjen edustaja ja yksi nuorisoedustaja osana Suomen virallista valtuuskuntaa.

Yleiskokoukseen osallistuja valitaan rotaatioperiaatteella YK:n eri toimisektoreihin liittyen: rauha ja turvallisuus, taloudellinen ja sosiaalinen kehitys, ihmisoikeudet, humanitaarinen toiminta, kansainvälinen oikeus sekä hallinto ja YK-reformit.

Valinnassa painotetaan joka vuosi eri toimintasektoria, ja painotus määräytyy YK:n asialistalla olevien teemojen ja asiakokonaisuuksien mukaan. Temaattista painopistettä ei määritellä hakuvaiheessa. 

Kansalaisjärjestödelegaatti valittiin ensimmäisen kerran vuonna 2008, ja silloin järjestöjä edusti Kuurojen liiton Liisa Kauppinen. Temaattisena painopisteenä olivat ihmisoikeudet, erityisesti yleissopimus vammaisten oikeuksista. 

Seuraava hakukierros YK-kansalaisjärjestödelegaatiksi avataan keväällä 2010.


Lokakuussa 2009 avataan hakuprosessi nuorisoedustajan valinnasta YK:n yleiskokoukseen. YK-nuorisodelegaatin valinnasta vastaavat yhteistyössä Suomen Nuorisoyhteistyö - Allianssi ja Suomen YK-liitto. 

Lue lisää:

YK-nuorisodelegaatti