Uutinen

UNHCR: Turvapaikanhakijoiden määrä kasvoi viime vuonna

29.3.2012

Tiistaina julkaistusta YK:n pakolaisasian valtuutetun (UNHCR) raportista selviää, että arabikevään tapahtumat sekä esimerkiksi Afganistanissa edelleen jatkuva kriisi kasvattivat turvapaikanhakijoiden määrää maailmassa viime vuonna. Raportin mukaan vuonna 2011 hakemuksia rekisteröitiin yhteensä 441 300, kun vuonna 2010 niitä oli 368 000. Raportissa tarkastelun kohteena oli 44 teollisuusmaata Euroopassa, Pohjois-Amerikassa, ja Aasiassa. Turvapaikkahakemusten määrä kasvoi eniten Euroopassa.

"On kuitenkin tärkeää laittaa luvut oikeisiin mittasuhteisiin. Turvapaikan hakijoiden yhteenlaskettu määrä teollisuusmaissa on edelleen pienempi kuin Keniassa sijaitsevan Dadaabin pakolaisleirin asukasluku", huomauttaa YK:n pakolaisasian valtuutettu Antonio Guterres.

Turvapaikanhakijoita oli eniten Afganistanista. Kiinalaiset ja irakilaiset olivat seuraavaksi suurimmat ryhmät. Levottomuudet Libyassa, Syyriassa ja Norsunluurannikolla lisäsivät myös huomattavasti turvapaikkahakemusten määrää kyseisistä maista.

Eniten turvapaikkahakemuksia, eli noin 74 000 hakemusta, vastaanotti Yhdysvallat. Maailmanlaajuisesti eniten hakemuksia vastaanotti kuitenkin raportin tarkastelun ulkopuolelle jäänyt Etelä-Afrikka - noin 107 000 hakemusta vuoden 2011 aikana.

Vaikka muualla hakemusten määrä kasvoi, Pohjoismaissa se väheni 10 prosenttia vuoteen 2010 verrattuna. Suomessa turvapaikanhakijoiden määrä laski 23 prosenttia. Turvapaikkaa Suomesta haki viime vuonna 3 090 ihmistä, kun heitä edellisenä vuonna oli 4 020.

Raporttiin voit tutustua täällä.

Lähteet: UNHCR, HS, The Guardian