Uutinen

UNESCO:n rauhanpalkinto Martti Ahtisaarelle

Presidentti Martti Ahtisaarelle myönnettiin 16.5.2008 UNESCO:n Félix Houphouët-Boigny -rauhanpalkinto hänen elämäntyöstään maailmanrauhan edistämiseksi.

Norsunluurannikon entisen presidentin mukaan nimetty ja vuonna 1989 perustettu palkinto myönnetään ihmisille, jotka ovat merkittävästi vaikuttaneet rauhan syntymiseen, tutkimiseen tai säilyttämiseen YK:n arvoja noudattaen.

Palkinnon mottona on: "Koska sodat alkavat ihmisten mielissä, rauhan puolustus täytyy myös rakentaa ihmisten mielissä". Aiempina vuosina palkinnon on vastaanottanut muun muassa Nelson Mandela, Shimon Perez, Yasser Arafat sekä Yhdysvaltojen entinen presidentti Jimmy Carter.

Vuosina 1994-2000 Suomen presidenttinä toiminut Ahtisaari on toiminut YK:n rauhanneuvottelijana muun muassa Acehissa, Indonesiassa, jossa hänen neuvottelemansa rauhansopimuksensa päätti yli 30 vuotta kestäneitä vihamielisyyksiä.

YK:n erityislähettiläänä Ahtisaarella oli merkittävä rooli Kosovon ja Serbian välisen kiistan ratkaisijana ja Kosovon itsenäistymisessä. Ahtisaaren perustaman järjestön Crisis Management Initiativen johdolla Irakissa olevien uskonnollisten ryhmittymien välille on syntynyt keskusteluyhteys ja sovintoon tähtääviä neuvotteluja käydään edelleen.

Veteran Finnish diplomat named winner of prestigious UNESCO peace prize

Félix Houphouët-Boigny -palkinto