Uutinen

UNDP: Vuosituhattavoitteiden saavuttaminen mahdollista

UNDP:n kansainvälisessä arviointiraportissa "Miten saavutamme vuosituhattavoitteet?" esitetään tarvittavia toimenpiteitä kestävän kehityksen edistämiseksi ja köyhyyden vähentämiseksi sekä konkreettinen toimintasuunnitelma kehitystavoitteiden saavuttamiseksi. Toimintasuunnitelman on tarkoitus toimia lähtökohtana YK:n vuosituhattavoitteiden huippukokouksen neuvotteluissa, kun maailman johtajat kokoontuvat syyskuussa New Yorkiin.

- Toivomme, että tällainen kehitystavoitteita edistäneiden ja hyödyttäneiden toimenpiteiden arviointi yhdessä konkreettisen toimintasuunnitelman kanssa edistävät hyvän lopputuloksen aikaansaamista New Yorkin vuosituhattavoitteiden huippukokouksessa käydyissä neuvotteluissa, kertoo UNDP:n pääjohtaja Helen Clark.

UNDP:n toimintasuunnitelmassa kerrotaan, mitä seuraavan viiden vuoden aikana tulisi tehdä, jotta vuosituhattavoitteet saavutettaisiin vuoteen 2015 mennessä. Suunnitelma perustuu 50 maasta kerättyyn aineistoon kaikista niistä toimenpiteistä, jotka ovat edistäneet kehitystä. Toimintasuunnitelman kahdeksan painopistettä ovat:

  • Kehitysmaista lähtevän kehityksen ja maiden kansalaisten osaamisen tukeminen
  • Osallistavan ja työllisyyteen perustuvan taloudellisen kasvun edistäminen, erityisesti maataloussektorilla
  • Julkisten investointien lisääminen sosiaalipalveluihin, erityisesti koulutus- ja terveydenhuoltosektoreille
  • Työllisyysmahdollisuuksia luovien ja sosiaalista turvaverkkoa vahvistavien kohdennettujen toimenpiteiden lisääminen
  • Naisten ja tyttöjen aseman parantaminen ja vaikutusmahdollisuuksien lisääminen
  • Vähähiilisen kehityksen edistäminen sekä vaihtoehtoisten energianlähteiden käyttömahdollisuuksien lisääminen
  • Kehitysmaiden kansallisten voimavarojen vahvistaminen (esimerkiksi tehokkaamman veronkeruun avulla)
  • Lupausten pitäminen: sitoutuminen kehitysmäärärahojen nostamiseen, reilumpiin maailmankaupan pelisääntöihin ja köyhimpien maiden velkojen mitätöintiin

Raportissa mainitaan konkreettisia esimerkkejä niistä toimenpiteistä, jotka ovat edesauttaneet tavoitteiden saavuttamista kehitysmaissa. Esimerkiksi Etiopiassa koulunkäynnin aloittaneiden määrä on kasvanut voimakkaasti koulumaksujen poistamisen johdosta. Ghanassa on puolestaan onnistuttu kasvattamaan ruoantuotantoa jopa 40 prosentilla maanlaajuisen valtion tukeman lannoiteohjelman avulla.

Köyhyys on arviointiraportin mukaan vähentynyt maissa, joissa on panostettu työllisyyteen perustuvaan taloudelliseen kehitykseen sekä maataloustuotantoon. Myös vuosituhattavoitteiden keskinäisriippuvuutta korostetaan: esimerkiksi naisten ja tyttöjen aseman parantaminen edesauttaa kaikkien vuosituhattavoitteiden saavuttamista.

Raportin mukaan hyvin kohdennettu ja ennustettavissa oleva kehitysapu edistää tavoitteiden saavuttamista ja on tuottanut tuloksia esimerkiksi Mosambikissa, Burkina Fasossa, Ruandassa, Ugandassa ja Vietnamissa. Onnistumisen kannalta on välttämätöntä, että kehitysmaat ottavat itse vastuun omasta kehityksestään sekä panostavat hallintonsa tehostamiseen.

Lue raportti: "What Will It Take To Achieve The Millennium Development Goals? An International Assessment" täällä.