Uutinen

UNDP: vahva oikeusjärjestelmä on avain vakaampaan Afganistaniin

Ongelmat oikeusjärjestelmässä hidastavat kehitystä ja ihmisoikeuksien toteutumista Afganistanissa. Oikeusjärjestelmää leimaa laajamittainen korruptio ja osaamisen puute. YK:n kehitysohjelman UNDP:n tilaama Afganistanin inhimillisen kehityksen raportti ehdottaa mallia, joka yhdistää moderniin oikeusjärjestelmään elementtejä perinteisestä järjestelmästä. Raportti sisältää myös katsauksen Afganistanin kehitykseen.

Itsenäisten asiantuntijoiden laatima inhimillisen kehityksen raportti osoittaa, että maa kuuluu useilla mittareilla mitattuna maailman köyhimpien joukkoon. Seitsemän miljoonaa afganistanilaista kärsii puutteellisesta ravitsemuksesta, ja äitiyskuolleisuus maassa on korkeimpia maailmassa. Naisiin kohdistuva syrjintä on yleistä, mikä näkyy muun muassa koulutustasossa: Vain 12 prosenttia Afganistanin naisista osaa lukea .

Raportti osoittaa kuitenkin, että maassa on tapahtunut myös myönteistä kehitystä. Koulun aloittaneiden lasten määrä on viidessä vuodessa noussut alle miljoonasta lähes viiteen ja puoleen miljoonaan. Etenkin tyttöjen osuus koululaisista on kasvanut nopeasti.

Parantunut terveydenhuolto on vähentänyt malarian ja tuberkuloosin levinneisyyttä ja kääntänyt lapsikuolleisuuden huomattavaan laskuun. Turvallisuutta on hieman parantanut se, että vuonna 2006 puhdistettiin 130 000 neliökilometriä maata miinoista

Raportti antaa karun kuvan Afganistanin oikeusjärjestelmästä. Osaamisen puute, riittämättömät voimavarat ja laajamittainen korruptio horjuttavat järjestelmää ja heikentävät oikeusvaltiota. Rikollisia ei usein saada vastuuseen teoistaan todisteista huolimatta.

"Korruptio nakertaa ihmisten oikeusturvaa, hallituksen uskottavuutta ja kansainvälisen avun tehokkuutta. Siksi korruption vastainen työ on ensisijaisen tärkeää", toteaa UNDP:n Afganistanin-toimiston varajohtaja Ian Holland.

Raportin ehdottama malli hyödyntäisi epävirallisia sovittelumenetelmiä kuitenkin varmistaen, että ne noudattavat Afganistanin lakeja ja kansainvälisiä ihmisoikeussopimuksia. Raportin mukaan perinteiset menetelmät täydentävät hyvin virallista oikeusjärjestelmää, joka kärsii monista puutteista.

Myös laajentuva huumekauppa hidastaa oikeusjärjestelmän vahvistamista. Oopiumin arvo vastaa jo noin puolta Afganistanin virallisesta kansantuotteesta.

Oma ongelmansa syntyy epäselvistä maanomistusoikeuksista. Nopea väestönkasvu ja pakolaisten kotiinpaluu ovat lisänneet kilpailua viljelyskelpoisesta maasta. Afganistan tarvitsee kiireisesti uuden maankäyttöpolitiikan, joka korostaa kestävää kehitystä.

"Turvallisuustilanne on valtava haaste Afganistanin kehitykselle, mutta tilanne ei kohene pelkästään sotilaiden avulla", Ian Holland muistuttaa ja peräänkuuluttaa kokonaisvaltaista lähestymistapaa. "Afganistanin hallitus tarvitsee pitkäjänteistä tukea voidakseen kehittää peruspalveluita, demokratiaa ja ihmisoikeuksia."

Tiedote: UNDP

Raportti ladattavissa UNDP:n suomenkielisiltä sivuilta