Uutinen

Turvallisuusneuvosto kasvattaisi naisten roolia rauhantyössä

YK:n turvallisuusneuvosto kehottaa jäsenmaita ja YK-järjestelmää lisäämään naisten osallistumista päätöksentekoon ja suojelemaan naisia ja tyttöjä sukupuoliperustaiselta väkivallalta konfliktitilanteissa.

Neuvoston mukaan naiset ovat jatkuvasti aliedustettuina virallisissa rauhanneuvotteluissa ja heidän rooliaan tulisi kasvattaa rauhan ja turvallisuuden edistämiseen tähtäävässä työssä. Neuvosto ilmaisi myös syvää huolta sukupuoliperustaisen väkivallan, erityisesti raiskauksien, jatkumisesta. Raiskauksia käytetään konfliktialueilla edelleen sodankäynnin välineenä.

Turvallisuusneuvostolle puhuneen YK:n pääsihteeri Ban Ki-moonin mukaan sekä jäsenmailla että YK:lla on vielä paljon tekemistä päätöslauselman 1325 toteuttamiseksi. Vuonna 2000 tehdyssä päätöslauselmassa painotetaan naisten tasa-arvoista osallistumista rauhan- ja turvallisuusasioiden käsittelyyn ja heidän roolinsa kasvattamista päätöksenteossa. Pääsihteerin mukaan esimerkiksi YK:n rauhantehtävien esimiesasemiin tulisi nimittää useammin naisia.

Pääsihteeri kehotti neuvostoa myös kehittämään mekanismin, jonka avulla voitaisiin valvoa naisia ja tyttöjä vastaan suunnattua väkivaltaa konfliktialueilla ja tuoda väkivallasta vastuussa olevat konfliktin osapuolet oikeuden eteen. YK-joukkojen lähettäminen konfliktialueille ei yksin estä seksuaalisen väkivallan käyttöä. Sen sijaan kohdemaissa tulee esimerkiksi lisätä naisten osuutta poliisivoimissa, sisällyttää naisten oikeudet lakiin ja avata oikeusjärjestelmä seksuaalisen väkivallan uhreille.

Pääsihteeri Ban aikoo käynnistää myöhemmin tänä vuonna maailmanlaajuisen kampanjan naisiin ja tyttöihin kohdistuvaa väkivaltaa vastaan.

Pääsihteerin puhe turvallisuusneuvostolle

Turvallisuusneuvoston lausunto