Uutinen

Tuhannet kyllästyneet kauppojen pieniin muovipusseihin - sosiaalinen media tuo huolestuneet yhteisen asian ääreen

Kauppojen muovipussit puhuttavat suomalaisia. Kuva: MTSOfan / Flickr, CC-BY-NC-SA

Jaakko Blomberg, Liisa Paltemaa ja Maija Autio olivat keskustelleet jo aiemmin siitä, kuinka paljon heitä kaikkia ihmetytti kauppojen käytäntö pakata pakasteita kassoilla pieniin muovipusseihin. Paltemaa ja Autio olivat myös kaupassa työskennellessään huomanneet, että monet asiakkaat ottivat pussin vastaan vasta silloin, kun asiasta erikseen kysyttiin.

Asialle haluttiin tehdä jotain. Ystävykset eivät kuitenkaan osanneet arvata, millaisen suosion pieniä muovipusseja kritisoinut Facebook-sivu saisi.

Facebook-sivu Ei laiteta pakasteita pieneen pussiin, kiitos on kerännyt vajaassa kahdessa päivässä yli 3000 tykkääjää ja joukko kasvaa kaiken aikaa. Ylläpitäjät eivät selvästikään olleet ajatustensa kanssa yksin, koska turhan muovijätteen vastainen idea on saanut yhtäkkiä aikaan pienen kansanliikkeen.

"Jaoin Facebookissa viikonloppuna uutisjutun siitä, kuinka afrikkalainen Ruandan valtio on kieltänyt muovipussit, ja pohdin samalla sitä, kuinka älytöntä on ettei todellisuus ole samanlainen täällä Suomessa, jossa ympäristöarvoja pidetään myös hyvin tärkeinä. Keskustelu asiasta kävi niin vilkkaana, että päätin laittaa sunnuntaina pystyyn Facebook-sivun tästä samasta aiheesta. Vaikka pidimmekin asiaa sivun takana tärkeänä, emme kyllä odottaneet näin valtaisaa reaktiota," toteaa sivua ylläpitävä Blomberg.

Taustalla halu herätellä ihmisiä

Muovijätteen aiheuttamista ongelmista on puhuttu jo vuosien ajan paljon, mutta monet niistä etsivät edelleen ratkaisuaan. Suomen YK-liiton pallonkutistajat-kampanja on pyrkinyt edistämään asiaa esimerkiksi keräämällä suomalaisten ehdotuksia Tyynen meren muovijätelautalle, nimiä vetoomukseen kansainvälisen muovijätesopimuksen luomisen tueksi ja jakamalla tietoa muovijätteestä siitä huolestuneille. Lähiaikoina on myös uutisoitu paljon EU-komission pyrkimyksistä vähentää muovipussien käyttöä EU:n jäsenmaissa, joten kehitys on ollut tällä saralla vähintään rohkaisevaa.

Vaikka suuressa mittakaavassa muoviongelman ratkaisu vaatiikin korkean tason päätöksentekoa ja poliittista tahtoa, myös yksittäinen ihminen on tärkeä osa muutosta tehdessään ekologisia valintoja ja reagoidessaan oman ympäristönsä epäkohtiin. "Muovipussiliikkeen" sanoma on tuonut yhteen tuhansia ja osoittaa sen, että suomalaiset ovat huolestuneita turhasta muovin kulutuksesta omassa arjessaan.

"Halusimme ennen kaikkea huomiota tälle asialle, muutenkin lisätä tietoutta ympäristöasioista ja herättää yhä useamman ihmisen ajattelemaan tätä epäkohtaa. Selkeästi tällaiselle keskustelulle on kysyntää, koska saamamme palaute on ollut positiivista kautta linjan", Blomberg huomauttaa.

Ihmisten aktiivisuus yllättänyt positiivisesti

Laaja suosio on yllättänyt ylläpitäjät iloisesti mutta vielä rohkaisevampaa siitä tekee sivun aikaansaama liikehdintä sen tykkääjissä. Blombergin mukaan sivulla käydään aktiivista keskustelua asiasta huolestuneiden kesken ja sen sanomaa levitetään myös eteenpäin, rohkaisten myös kavereita liittymään osaksi liikettä. 

Sivun suosion kasvaessa ovat ylläpitäjät myös ottaneet yhteyttä maan suurimpiin kaupan alan yrityksiin ja toivovat niiden tarttuvan nyt hyvään mahdollisuuteen ja vastaavan tuhansien tunnistamaan epäkohtaan.

Pallonkutistajat ovat kevään aikana keränneet vinkkejä, joilla voimme tehdä arjestamme kestävämpää niin kodin arjessa, vesillä, lasten kanssa kuin ruokaakin tehdessä. Kolmen huolestuneen kansalaisen luoman sivun otsikosta löytyy jälleen yksi tällainen - kun sinulle tarjotaan pientä muovipussia, voit aina kieltäytyä kohteliaasti. Pienelläkin ajatuksella ja ekoteolla on suuri merkitys - varsinkin silloin kun sen jakavat ja tekevät tuhannet.

 

Lue lisää:

Ei laiteta pakasteita pieneen pussiin, kiitos

Maa ilman muovipusseja - Ruanda haluaa olla tunnettu muustakin kuin kansanmurhasta (Helsingin Sanomat)

EU haluaa eroon ohuista muovipusseista (Taloussanomat)

Osallistu muovijätteen vastaiseen rintamaan osoitteessa Pallonkutistajat.fi

Teksti: Tatu Virta
Kuva: MTSOfan, Flickr. Lisenssi CC-BY-NC-SA