Toivon ja rauhan paikkoja: YK:n ystävien mentorointivuoden jälkikirjoitus

Vuodenvaihde pakotti ajattelemaan identiteettiä, omaa ja muiden, globaalin maailman identiteettiä. Onko identiteettini, entä toisten, erilainen alkaneena uutena vuonna? Tuleeko siihen uusia kerroksia, avaanko identiteettini uusille tulemisille ja kohtaamisille sen sijaan, että ajattelisin identiteetin olevan pysyvä ja muuttumaton tila. Entä millaisia aktiivisia valintoja teen, miten uudet ja olemassa olevat yhteisöt muuttavat identiteettiäni?

Identiteettipohdiskeluun minut johdatti joululukemisenani ollut, vuoden 1998 taloustieteen nobelistin Amartya Senin teos Identity and Violence vuodelta 2006. Sen puhuu identiteettien moninaisuuden ymmärtämisen merkityksestä ja toteaa teoksen viimeisillä sivuilla olevan nykymaailmassa tarpeellista pohtia taloudellisia ja poliittisia kysymyksiä, mutta ei vain näitä, vaan myös ”arvoja, etiikkaa ja yhteenkuuluvuuden tunnetta, jotka muokkaavat käsitystämme globaalista maailmasta.” Senin sanat tuntuvat ajankohtaisilta edelleen ja haastavat pohtimaan, onko tätä puhetta riittävästi ajassamme osana arkisia kohtaamisia? Toinen pohdiskeluni aihe nousee sukupolvien välisestä kohtaamisesta, sen esiintymisestä ja vajeesta. 

Osallistuin lokakuussa 2017 Suomen YK-liiton organisoimaan YK-päivän viettoon Helsingissä, jonka yhteydessä perustettiin Suomen YK:n ystävät -verkosto. Runsaan vuoden jälkeen tämä tilaisuus on vielä kirkkaana mielessäni. Panelisteina muun muassa toimineet presidentti Tarja Halonen, ministeri Kai Mykkänen, professori Sixten Korkman ja tilaisuuden avajaispuheen pitänyt Suomen YK-liiton hallituksen puheenjohtaja Tytti Tuppurainen toivat hyvin aidosti ja vakuuttavasti esiin sekä poliittiset, taloudelliset, sosiaaliset että ekologiset haasteet, jotka ovat sidoksissa paitsi kestävän kehityksen tavoitteisiin, myös rauhan tavoitteisiin. Tämä asioiden nivoutuminen yhteen on haaste ja mahdollisuus. Haaste monimutkaisuudessaan ja poliittisuudessaan, mahdollisuus juuri näistä samoista perusteista lähtien, koska se kietoutuu osaksi jokapäiväistä elämää ja arjen tasoa. Rauhaan sitoutuminen on elämään, sen monimuotoisuuteen sitoutumista. 

Mentorointi on vuorovaikutusta

Vuosi aktorina YK-liiton mentorointiohjelmassa johti minut polulle, jossa kysymykset eivät vähentyneet eivätkä vastaukset muuttuneet helpommiksi, mutta ne alkoivat suuntautua yhä keskitetymmin rauhan ja oikeudenmukaisuuden kysymyksiin. Raivasin tietoisesti tälle ajatuskululle tilaa. Abstraktille asialle alkoi muotoutua hahmo kysymysten, vuorovaikutteisen keskustelun ja aktiivisen seminaariosallistumisen kautta. Mentorointivuoteen liittyy elämän risteyskohtia ja kohtaamisia mentorini, ulkoministeriön poliittisella osastolla työskentelevän YK-asiantuntijan, Eeva-Liisa Myllymäen kanssa. Vuosi sysäsi liikkeelle muutoksia omassa työurassani ja vahvisti näkökulmaani maisemantutkimuksen maisterivaiheen opiskelijana Turun yliopistossa ja Helsingin yliopiston valtiotieteellisen tiedekunnan yhteiskunnallisen muutoksen koulutusohjelman joustavan opinto-oikeuden opiskelijana. 

Maisema on luonnon monimuotoisuutta, ekologisia verkostoja ja ihmisen jälkiä. Maisema on menneisyyden ja nykyhetken verkosto, jossa elämämme ja jonka jaamme samassa ajallisessa jatkumossa huolimatta siitä, mikä kulttuurinen ympäristö meitä ympäröi. Tämä ajallisuuden konteksti, sen äärellä viivähtäminen, tuntuu sisältävän avaimen kohti toisten todellisuuksien ja oman todellisuuden ymmärtämistä. Mihail Bahtinin luoma ”moniäänisyyden” käsite luotaa minua tutkimaan elämän moninaisuutta, elämismaailmoja ja inhimillisiä kokemuksia rauhantyön kontekstissa. Kysyminen on pyrkimystä ymmärtää toisia, itseä, elämää ja maailman monimutkaisuutta. 

Kohtaamisen ja toivon paikka

Oma varhaisin muistoni Yhdistyneistä kansakunnista liittyy alakouluikäisenä syntyneeseen voimakkaaseen sisäiseen kokemukseen siitä, että oikeudenmukaisuuden toteutuminen maailmassa ei ole itsestäänselvää. Äitini sotalapsikokemusten myötä ymmärsin varhain sodan pitkät varjot ja sodan seuraaviin sukupolviin jättämät jäljet. Kuluneena vuonna olen pohtinut sukupolvien välisen dialogin rakentamisen merkitystä ja mitä muuta tämä sukupolvien dialogi on kuin vastavuoroista kuuntelemista ja toisen osaan hetkeksi asettumista. Mietin sukupolvien välistä dialogia, sen esiintymistä ja puuttumista ajassamme. Vaikuttaa siltä, että käsittelemme eri sukupolvien kokemuksia irrallisina ilmiöinä, eräänlaisina nostoina, vaikka sukupolvien kokemus ja puhe kietoutuvat nykyhetkessä osaksi samaa ajallista ulottuvuutta. Keskinäinen puhe vahvistaa yhteistä kokemusta maailmasta, sen ristiriitaisuuksista ja tulevaisuusnäkymistä. 

Dialogi on toisen ihmisen todellisuuden ja elämismaailman syvällistä ymmärtämistä ja samanaikaisesti oman haavoittuvaisuuden ja todellisuuden kohtaamista samassa ajallisessa jatkumossa. Tämä näkökulma avaa polkuja kohti yhteistä kokemusta ajassa ja siinä tapahtuvissa ilmiöissä. Elämme samanaikaisesti erilaisia maailmoja ja nämä maailmat kohtaavat ihmisten välisissä kohtaamisissa. Kun kuuntelen ja ymmärrän toista, käännyn samalla myös itseni puoleen ja kohtaan oman ymmärrykseni ja ajatusmaailmani rajat ja haavoittuvaisuuden. Tämä on kohtaamisen ja toivon paikka. Tähän tarvitaan historiatietoisuutta ja toisia ihmisiä, toisia maailmoja. 

Rauhan hybridimallista puhui presidentti Tarja Halonen Helena Ranta -juhlaseminaarissa helmikuussa 2018 viitaten YK:n pääsihteeri António Guterresin aloitteeseen rauhanvälityksen korkean tason neuvoa-antavasta paneelista ja rauhan rakentamisen juurista. Yhtä paljon kuin on puhetta hybridisodasta, olisi oltava julkista, arkisessa kielenkäytössä aktiivista puhetta rauhaan kytköksissä olevista ilmiöistä ja käsitteistä. Rauhan ja hyvän kehä tarvitsee poliittista aktiivista sitoutumista ja työtä, puhetta, heikkojenkin rauhansignaalien julkituomista arjen tasolla. Tämä luo tilaa toivolle ja yleisinhimillisille arvoille. Toivon paikat ovat mielen ja muistin paikkoja, jotka kantavat ja viitoittavat suuntaa vaikeina aikoina kohti toisia, kohti ymmärrystä, kohti rauhaa. Tunnistamalla monet identiteetit tunnistamme paitsi maailman kompleksisuuden, myös sen monitahoisuuden, mahdollisuudet ja valintojen merkityksen. 

Elina Tuomarila
Kirjoittaja osallistui YK:n ystävien ensimmäisen mentorointiohjelmaan aktorina


Julkaistu: 11.2.2019