Uutinen

Tänään vietetään maailman väestöpäivää

YK:n aloitteesta on vietetty 11. heinäkuuta vuodesta 1989 alkaen maailman väestöpäivää. Väestöpäivän tarkoituksena on tuoda esille väestöön ja kehitykseen liittyvien kysymyksien haasteita ja niiden ratkaisujen tärkeyttä. 2000-luvulla väestöpäivän teemoina ovat olleet muun muassa nuoret, äitiyskuolemat ja sukupuolten tasa-arvo. Tämän vuoden teema on miesten osallistuminen naisten arkeen ja terveyteen.

YK:n väestörahaston johtajan Thoraya Ahmed Obaidin mukaan miehet ja naiset ovat tasavertaisia kumppaneita yhteiselle kunnioitukselle ja luottamukselle rakennetussa suhteessa. Kaikilla miehillä, naisilla ja lapsilla on oikeus nauttia terveestä ja tasa-arvoisesta elämästä.

Miesten osallistuminen naisten arkeen ja terveyteen valittiin väestöpäivän teemaksi, sillä miehet ovat tärkeässä asemassa tasa-arvon saavuttamisessa. Suurimmassa osaa yhteiskuntia miehet ovat yhä vallassa monilla elämän aloilla - perheistä politiikkaan. Isät päättävät milloin tytär naitetaan ja saako hän käydä koulua. Aviomiehet päättävät, kuinka monta lasta perheeseen hankitaan. Miehet tekevät päätöksiä perheiden taloudellisissa asioissa. Yhteisöjen ja yhteiskuntien johtajina miehet ovat mielipidejohtajia. Nämä kaikki päätökset vaikuttavat naisiin ja heidän elämäänsä sekä terveyteensä. Kaikissa päätöksissä miehet voivat ottaa huomioon naisen ja hänen terveytensä. Tasa-arvo ja naisten aseman parantaminen on yhteydessä koko yhteiskunnan kehitykseen. Miesten osallistuminen naisten arkeen ja terveyteen positiivisella tavalla on koko väestön etu.

YK:n pääsihteeri Ban Ki-moon kertoo lausunnossaan maailman väestöpäivänä puolen miljoonan naisen kuolevan raskaudesta tai synnytyksestä aiheutuneisiin komplikaatioihin. Tämä luku on liikaa. Tähän lukuun miehet voivat vaikuttaa. Sukupuolten tasa-arvon parantaminen on yksi vuosituhattavoitteista ja sen edistämiseksi molempien sukupuolten tulee olla sitoutuneita parantamaan naisten asemaa ja terveyttä. Pääsihteerin mukaan miesten on ymmärrettävä naisten ja miesten elämien vuorovaikutussuhde ja yhteys - naisten aseman parantaminen on eduksi koko yhteiskunnalle.

Maailman väestöpäivän sivut englanniksi