Uutinen

Tänään vietetään kansainvälistä tyttöjen päivää

WFP ja Timorin koulutusministeriö tarjoaa aterian koululaisille. UN Photo/Martine Perret

Tänään vietetään toista kertaa YK:n julistamaa kansainvälistä tyttöjen päivää. Kansainvälisen tyttöjen päivän tarkoituksena on kiinnittää huomiota niihin epäkohtiin, joita erityisesti tytöt elämässään kohtaavat. Tämän vuoden teema keskittyy innovatiivisiin menetelmiin tyttöjen koulutuksen edistämiseksi.

”Tyttöjen voimaannuttaminen, ihmisoikeuksien edistäminen sekä syrjinnän ja väkivallan poistaminen ovat ensisijaisen tärkeitä tekijöitä tasa-arvon lisäämiseksi”, toteaa YK:n pääsihteeri Ban Ki-moon.

Kehitystä tyttöjen aseman parantamiseksi on jo tapahtunut, sillä tänä päivänä lähes yhtä moni tyttö suhteessa poikiin aloittaa peruskoulun. Kuitenkin erityisesti marginaalisiin ryhmiin kuuluvat tytöt ovat edelleen tämän kehityksen ulkopuolella, eikä tasa-arvo toteudu toisen asteen koulutuksessa.

Tyttöjen koulutus edistää sekä yhteiskuntaa että tyttöjä yksilöinä; kuolleisuus ja syntyvyys saadaan tyttöjä kouluttamalla laskuun, köyhyys vähenee ja tasapuolinen kasvu lisääntyy. Tyttöjen koulutus myös vahvistaa demokratiaa.

”Koulutuksella voi olla ratkaiseva rooli naisiin ja tyttöihin kohdistuvan väkivallan ehkäisemiseksi. Tänäänkin joka kolmas nainen altistuu väkivallalle, ja yli puolet seksuaalisen väkivallan uhreista on alle 16-vuotiaita”, muistuttaa UN Womenin toiminnanjohtaja Phumzile Mlambo-Ngcuka.

Tämän vuoden innovatiivisen koulutuksen teemalla halutaan nostaa esille uuden teknologian merkitys koulutuksen kehittämisessä. Innovaatioiden avulla voidaan edistää tyttöjen koulunkäyntiä esimerkiksi luomalla parempia kulkumahdollisuuksia kouluun ja hyödyntämällä mobiiliteknologiaa. Näin syrjäisilläkin seuduilla asuvilla on mahdollisuus koulunkäyntiin. Lisäksi innovatiivisella yhteistyöllä pankkisektorin ja koulujärjestelmien välillä voidaan tuottaa turvallisia ja käteviä tapoja jakaa stipendejä tytöille koulunkäynnin rahoittamiseksi.

Lue lisää:

International Day of the Girl Child — “Innovating for Girls’ Education” (UN Women)

Phumzile Mlambo-Ngcukan viesti (UN Women)

International Day of the Girl (UN)

International Day of the Girl Child Theme 2013 (Unicef)

YK:n pääsihteeri Ban Ki-moonin viestin voit lukea avaamalla liitetiedoston.

 

11_girl_child1.docx