Uutinen

Suomi osallistumassa YK:n Malin MINUSMA-operaatioon

Malilaiset vaalityöntekijät purkamassa vaalikalustoa, jota MINUSMA-operaatio on kuljettanut Kidaliin Pohjois-Malissa. Kuva: UN Photo / Blagoje Grujic

Ulkoasiainministeriön tiedotteen mukaan Suomi tulee osallistumaan YK:n Malissa toimivaan MINUSMA-operaatioon. Tasavallan presidentti on tehnyt perjantaina 23. elokuuta päätöksen osallistumisesta siten, että osallistumisen taso on enintään viisi sotilasta. Suomalaiset sotilaat on tarkoitus sijoittaa operaation esikuntatehtäviin.

Operaation mandaattiin kuuluu muun muassa maan hallinnon ja asutuskeskusten vakauttaminen, poliittisen siirtymäkauden tukeminen vaaleja ja kansallista dialogia edesauttamalla, siviilien ja YK-henkilökunnan turvaaminen ja humanitaarisen avun mahdollistaminen luomalla sille turvallinen toimintaympäristö.

MINUSMA:n vahvuus on tämän hetkisen tiedon mukaan lähes 5 500 sotilasta ja 800 poliisia. Eurooppalaisista maista maassa on sotilaita Isosta-Britanniasta ja Ruotsista sekä poliiseja Belgiasta, Italiasta, Ranskasta ja Saksasta. Suomen osallistuminen on osa pohjoismaista yhteistyötä, jota kehitetään yhdessä muiden Pohjoismaiden kanssa myös kriisinhallinnan alalla.

 

Lisätietoa:

Ulkoministeriön tiedote 23.8.2013 (UM)

MINUSMA (United Nations Multidimensional Integrated Stabilization Mission in Mali) (UN Peacekeeping)
.