Uutinen

Suomen YK-liitto: Asevarustelu ei ole ihmisten turvallisuuden tae

Tiedote 24.10.

julkaisuvapaa

Kansainvälinen turvallisuuskeskustelu on julkisuudessa keskittynyt viime vuosina liiaksi terrorismin vastaisen taistelun ympärille. Liian vähän huomiota ovat saaneet kansainvälisen asekaupan ja asevarustelumenojen kasvu. Asevarustelumenot ovat lisääntyneet 10 prosenttia kuluneen 10 vuoden aikana ja nousutahti on ollut kiihtyvä. Koko asevarustelumenot ovat noin 1118 miljardia dollaria, 173 dollaria jokaista maailman asukasta kohden, 2.5 prosenttia maailman BKT:sta. YK:n yhteisten vuosituhattavoitteiden saavuttaminen onnistuisi alle 1 prosentilla maailman BKT:sta.

"Ydinaseet ovat edelleen keskeinen kansainvälinen turvallisuusriski, jonka pienentämiseen tulee pyrkiä ydinaseriisunnalla ja leviämisen ehkäisemisellä. Ydinaseistuksen leviämisen estäminen, varustuksen pienentäminen ja ydinaseriisunta vaativat toimia alueellisen sotilasstrategisen tasapainon ja vakauden eteen. Ydinaseettomien vyöhykkeiden luominen on tässä eräs tehokas keino", sanoo Suomen YK-liiton puheenjohtaja Sirpa Pietikäinen.

Pohjolan ydinaseetonta vyöhykettä esitti ensimmäisen kerran presidentti Kekkonen vuonna 1963. Alue on todellisuudessa säilynyt ydinaseettomana huolimatta siitä, ettei muodollista sopimusta ole saatu aikaan. Ranskan viimeisten ydinkokeiden jälkeen 1996 tehtiin myös aloite ydinaseettomasta käytävästä Pohjolasta Keski-Euroopan halki. Korean niemimaan ja Lähi-idän ydinaseettomuudella olisi toteutuessaan huomattava merkitys alueen rauhan kehityksen kannalta. Ydinkokeiden kieltämisestä sovittiin YK:n yleisistunnossa 1996 uusien ydinaseiden kehittämisen estämiseksi, mutta sopimus ei ole toistaiseksi astunut voimaan. Viime vuosina pöydälle on jäänyt myös pienaseiden rajoittamiseen sekä aiempien sopimusten valvonnan tehostamiseen tähtäävät esitykset.

"Vuosikymmenen ajan pysähdyksissä ollut aseidenriisunta on saatava uudelleen käyntiin ja uusien ydinasevaltojen syntyminen estettävä. Meillä on velvollisuus jättää jälkeemme oikeudenmukaisempi ja turvallisempi maailma", Pietikäinen sanoo. Mahdollisimman monen maan ryhmittyminen ydinaseettomiin vyöhykkeisiin luo turvallisuutta ja edesauttaa totaalisen ydinasekiellon aikaansaamista sekä aseidenriisuntaa laajemminkin.

Lisätietoja: puheenjohtaja Sirpa Pietikäinen, 050 466 6222.

Suomen YK-liitto on tuottanut kouluille viisi erilaista aamunavausta aseidenriisunnasta ja asevarustelusta. Käyttövalmiit aamunavaukset ovat ladattavissa äänitallenteina sekä tekstiversioina aseidenriisuntaviikon sivustolta www.kaapeli.fi/ykviikko. Henkilökohtaisenkin puheenvuoron ovat käyttäneet Tasavallan presidentti Tarja Halonen, muusikko Olavi Uusivirta, Buusteri-ohjelman juontaja Isa Lehto, muusikko Tommy Lindgren sekä toimittaja Jone Nikula