Uutinen

Suomen ajama kansainvälinen asekauppasopimus eteni YK:ssa

YK:n yleiskokous antoi perjantain vastaisena yönä lähtölaukauksen neuvotteluilleuudesta kattavasta kansainvälisestä asekauppasopimuksesta. Päätöslauselma,

jossa päätetään hallitustenvälisen asiantuntijatyöryhmän perustamisesta, hyväksyttiin äänin 139 - 1 yleiskokouksen alakomiteassa 26 maan pidättyessä. Asiantuntijatyöryhmä aloittaa työnsä vuonna 2008 ja sen mandaattina on selvittää uuden asekauppasopimuksen edellytyksiä ja laajuutta. YK:n pääsihteeriä pyydetään myös selvittämään YK:n jäsenmaiden näkemyksiä sopimuksesta.

Uusi sopimus kattaisi tavanomaisten aseiden viennit, tuonnit ja siirrot. Uuden sopimuksen on tarkoitus perustua valtioiden olemassaoleviin kansainvälisoikeudellisiin velvollisuuksiin, erityisesti koskien humanitääristä oikeutta ja ihmisoikeuksia. Päätöslauselmassa todetaan, että asekauppaa koskevan kansainvälisen standardin puuttuminen on vaikuttanut heikentävästi
rauhaan, vakauteen, turvallisuuteen ja kestävään kehitykseen.

Suomi oli yksi päätöslauselman seitsemästä alkuperäisestä alullepanijasta. Suomi on aktiivisesti tukenut kansainvälistä asekauppasopimusta jo vuodesta 2003. Kaikki EU-maat tukivat sopimusta ja äänestivät sen puolesta.

Lisätietoja: yksikönpäällikkö Laura Kansikas-Debraise, ulkoministeriön asevalvontayksikkö,
puh. 09 1605 6185