Uutinen

Sovitteluteema esillä Suomi Areenassa 15.-17.7.2009

Avoin kutsu keskustelutilaisuuteen: Rauha on tahdon asia Lähi-idässäkin

Ajankohta: 15.7. klo 16.00 - 17.15.
Paikka: Porin teatterin kahvio (Hallituskatu 14, 28100 Pori)

Vuonna 2009 vietetään kansainvälistä sovittelun teemavuotta. Sovittelun teema tarjoaa erinomaisen mahdollisuuden tarkastella Lähi-idän tilannetta. Konfliktiin voidaan löytää kestävä ratkaisu vasta, kun kaikki kiistan osapuolet otetaan tasapuolisesti mukaan sovitteluprosessiin. Myös uskontojen väliset ristiriidat tulee huomioida, ja uskonnollisten johtajien vaikutusvaltaa välittäjinä ja neuvonantajina tulee arvostaa. Keskeistä on alueen asukkaiden halu elää turvallista elämää, sekä henkilökohtaisesti että kansallisesti.

Keskustelutilaisuudessa mukana professori Tuomo Melasuo Tampereen rauhan- ja konfliktintutkimuskeskuksesta, piispa Munib Younan Jerusalemin evankelis-luterilaisesta kirkosta sekä pääsihteeri Kristiina Kumpula Suomen Punaisesta Rististä.
Tilaisuus järjestetään yhteistyössä Suomen Punaisen Ristin kanssa, osana Porissa 15.-17.7. järjestettävää Suomi Areenaa.

Lisäksi Suomen YK-liitto esittäytyy Suomi Areenan aikana Porin kävelykadulla. Tule tutustumaan! Jaossa YK-ilmapalloja ja sovittelulaastareita kansainvälisen sovittelun teemavuoden kunniaksi. Osallistu myös pieneen tietovisaan, ja voit voittaa Marimekon olkalaukun YK-logolla.

Lämpimästi tervetuloa!

Lisätietoja:
http://www.suomiareena.fi
http://www.ykliitto.fi/sovittelu