Uutinen

Pallonkutistajat jatkaa kamppailua merten puolesta ympäri maailman

WFUNA:n pääsihteeri Bonian Golmohammadi yhdessä YK-liiton toiminnanjohtaja Helena Laukon kanssa. Kuva: Maegan White/WFUNA

YK-liiton Pallonkutistajat-kampanja on tullut tällä erää päätökseensä. Kampanjan vetoomus merten kestävämmän käytön ja muovittomampien vesistöjen puolesta luovutettiin tänä syksynä niin ympäristöministeri Kimmo Tiilikaiselle kuin YK:n pääsihteeristön meriyksikön johtajalle ja YK:n ympäristöohjelman edustajalle. Lisäksi maailman YK-liittojen kattojärjestö WFUNA otti kampanjan tavoitteet edistettäväkseen yhdessä eri puolilla maailmaa vaikuttamistyötä tekevien kansallisten YK-liittojen kanssa.

Suomen YK-liitto haluaa lämpimästi kiittää Sinua siitä, että olit mukana vaikuttamassa tähän tärkeään asiaan.

YK-liittojen yleiskokous järjestettiin Kanadan Vancouverissa 17.-24.11.2015. Paikalla olivat myös Suomen YK-liiton puheenjohtaja Ilkka Kantola, toiminnanjohtaja Helena Laukko sekä liiton vaikuttamistyöstä vastaava Jenni Kauppila. He luovuttivat Pallonkutistajien vetoomuksen YK:n ympäristöohjelman (UNEP) Pohjois-Amerikan toimiston ohjelmatyöntekijä Hilary Frenchille (kuvassa toinen oikealta).

Pallonkutistajat-vetoomuksen vastaanottivat samalla YK-liittojen yhteisen kattojärjestön WFUNA:n (World Federation of the United Nations Associations) pääsihteeri Bonian Golmohammadi (kuvassa vasemmalla) sekä Kanadan YK-liiton puheenjohtaja Kate White, jotka välittivät samalla viestikapulan eteenpäin kokouksessa läsnä oleville Euroopan, Afrikan; Amerikkojen ja Aasian YK-liittojen edustajille. Golmohammadi ja White rohkaisivat YK-liittoja tekemään kansainvälistä vaikuttamistyötä kestävämmän mertenkäytön puolesta ja viemään Pallonkutistajat-vetoomuksen (engl. Globeshrinks) eteenpäin omien maidensa kestävän kehityksen edistämisestä vastaaville ministeriöille.

YK:ssa syyskuussa sovittuihin kestävän kehityksen tavoitteisiin kuuluu kohta (14.1.), joka koskee vedenalaisen elämän kestävämmän käytön edistämistä ja vesistöjen laadun parantamista seuraavien vuosikymmenien kuluessa. Merten muoviroskaongelma on juuri tällainen kestävän kehityksen piiriin kuuluva ongelma, johon kestävän kehityksen Agenda2030 pureutuu.

Lue myös aiemmat jutut Pallonkutistajat -vetoomuksesta:

Pallonkutistajat-vetoomus luovutettiin YK:ssa (30.9.2015)

Maailmalla uudet kestävän kehityksen tavoitteet - lipeääkö Suomi joukosta heti? (25.9.2015)

Pallonkutistajat vetosivat ympäristöministeriin muovittomien merten puolesta (23.9.2015)

Tutustu kampanjaan osoitteessa: pallonkutistajat.fi (suomeksi, ruotsiksi ja englanniksi) Huom! Sivusto sulkeutuu 1.1.2016