Uutinen

Millaisessa maailmassa sinä haluaisit elää? -kysely

Suomen YK-nuorten Millaisessa maailmassa sinä haluaisit elää? -kyselyyn voi vastata toukokuun loppuun asti.

Suomen YK-nuoret yhdessä jäsenjärjestöjensä kanssa Helsingissä, Turussa, Tampereella ja Jyväskylässä keräävät ympäri Suomea nuorten mielipiteitä siitä, mihin asioihin heidän mielestään maailmassa tulisi erityisesti keskittyä.

Suomen YK-nuorten Millaisessa maailmassa sinä haluaisit elää? -kysely on suunnattu 13–20-vuotiaille.

Kyseyly pohjautuu YK:n maailmanlaajuiseen My World 2015 -kyselyyn.

Uudet kehitystavoitteet on tarkoitus lyödä lukkoon YK:n yleiskokouksessa syksyllä 2015. YK:n jäsenvaltiona Suomi osallistuu näihin keskusteluihin ja on mukana päättämässä uusista globaaleista kestävän kehityksen päämääristä. Suomen YK-nuoret yhdessä jäsenjärjestöjensä kanssa ottavat osaa keskusteluihin nostamalla nuorten ääntä kuuluviin tavoitteiden suunnittelussa. Kyselyn tulokset lähetetään myös poliittisille puolueille ja ministeriöille tiedoksi siitä, mitä nuoret haluavat tulevaisuudelta.

Vastaamalla lyhyeen kyselyyn olet osaltasi vaikuttamassa siihen, millaista maailmaa tulevaisuudessa rakennetaan ja mihin asioihin mielestäsi maailmassa tulisi erityisesti keskittyä.

Kyselyn täyttäminen vie vain muutaman minuutin. Kysely löytyy täältä.

Vastauksia kerätään 31.5.2015 saakka.