Uutinen

Martti Ahtisaari nimitetty neuvonantajaksi YK:n Sri Lankan rikostutkintaan

Ahtisaari on tehnyt mittavan uran YK:ssa ja osallistunut rauhanvälitysprosesseihin mm. Namibiassa, Kosovossa ja Indonesiassa. Kuva: UN Photo/Paulo Filgueiras

Presidentti Martti Ahtisaari on nimitetty YK:n Sri Lankassa suoritettavan rikostutkinnan neuvonantajaksi. Ahtisaaren lisäksi tutkintaan on nimitetty Uuden-Seelannin entinen kenraalikuvernööri ja korkeimman oikeuden entinen tuomari Silvia Cartwright sekä Pakistanin korkeimman oikeuden entinen presidentti Asma Jahangir. Neuvonantajien on määrä toimia kymmenkuisen tutkinnan puolueettomina tukijoina ja ohjaajina.

Nobelin rauhanpalkinnon saajaksi ja YK:n pääsihteeriksi ehdolla olleella Martti Ahtisaarella on mittava kokemus rauhanrakentamisesta työssään riippumattomana kansainvälisenä sovittelijana. Ennen presidenttiuraansa Ahtisaari toimi mm. YK:n hallinto- ja talousasioiden alipääsihteerinä ja YK:n pääsihteerin erityisedustajan Namibian itsenäisyysprosessissa. Hän aiemmin osallistunut rauhanvälitysneuvotteluihin muun muassa Kosovossa ja Indonesiassa.

YK:n ihmisoikeusneuvosto äänesti maaliskuussa virallisen tutkinnan puolesta, jonka päämääränä on selvittää Sri Lankan valtion joukkojen ja tamilikapinallisten yhteenottoihin liittyviä epäiltyjä rikoksia vuonna 2009 päättyneessä sisällissodassa. Sinä vuonna Sri Lankan valtio julisti päihittäneensä Tamilitiikerit (LTTE), kolmekymmentä vuotta jatkuneen konfliktin jälkeen. YK:n mukaan jopa 40 000 tamilisiviiliä saattoi saada surmansa sodan loppuvaiheessa.

Lue lisää YK:n ihmisoikeusneuvoston toiminnasta.


Lisätietoa:

Former Finnish president to advice UN's Sri Lanka war crimes inquiry (Reuters)

Three international experts tapped to assist with UN-mandated Sri Lanka conflict probe (UN News)

YK: Martti Ahtisaari neuvonantajaksi Sri Lankan sotarikostutkintaan (YLE Uutiset)