Uutinen

Maailman väkiluku ylittää ensi kuussa seitsemän miljardia

16.9.2011

YK:n arvion mukaan maailman väkiluku ylittää seitsemän miljardia 31. lokakuuta 2011. Rajapyykin ylittymisen kynnyksellä YK kampanjoi teemalla 'seitsemän miljardia tekoa'. Maailmanlaajuista kampanjaa vetää YK:n väestörahasto UNFPA..

"Maailman seitsemäs miljardis ihminen syntyy ristiriitojen maailmaan. Meillä on yllin kyllin ruokaa, mutta silti miljoonat ihmiset näkevät nälkää. Näemme luksus-elämäntyylejä, silti miljoonat elävät täydellisessä köyhyydessä. Meillä on mahdollisuuksia kehittyä, mutta myös kehityksen esteitä", sanoi pääsihteeri Ban Ki-moon New Yorkissa järjestetyssä avajaisseremoniassa.

Köyhyyden ja eriarvoisuuden lisäksi muun muassa syrjintä, ihmisoikeusloukkaukset, demokratiavaje, äitiyskuolleisuus, ilmastonmuutos sekä naisiin kohdistuva väkivalta ovat haasteita, joille voidaan pääsihteerin mukaan tehdä jotain.

"Jos investoimme ihmisiin, saamme osingot jaettua tasaisemmin", Ban vertasi väestönkasvua globaaliin talouteen.

Maapallon kasvava väestö tuottaa lukuisia haasteita kansainväliselle yhteisölle. Esimerkiksi ruokakriisi, veden saatavuus, siirtolaisuus, maankäyttökysymykset ja konfliktit, ovat kysymyksiä, jotka kansainvälisen yhteisön on ratkaistava yhdessä.

Viimeisimpien YK-tilastojen mukaan maailman väkiluku yltää yhdeksään miljardiin vuonna 2050, mikäli nykyinen syntyvyys jatkuu odotetulla tasolla. Vuosisadan loppuun tultaessa maapallolla asuisi tässä tapauksessa jo 10,1 miljardia ihmistä.

'Seitsemän miljardia tekoa' -valokuvanäyttely myös Helsingin Rautatieasemalle

YK:n väestörahasto UNFPA on vastuussa ‘7 Billion Actions' -kampanjasta maailmanlaajuisesti. UNFPA toteuttaa kampanjan tiimoilta valokuvanäyttelyn myös Suomessa - yhteistyössä Suomen YK-liiton kanssa.

Väestönkasvuun liittyviin haasteisiin ja mahdollisuuksiin pureutuva valokuvanäyttely aukeaa yleisölle Helsingin Rautatieasemalla kansainvälisenä YK:n päivänä, 24. lokakuuta. Avajaisten ja YK:n päivän kunniaksi YK-liitto järjestää Asema-aukiolla yleisötapahtuman, johon osallistuu muun muassa ulkoasiainministeri Erkki Tuomioja. Ministerin puheen jälkeen aukiolla esiintyy viittomakielistä räppiä esittävä Signmark. YK-liitto jakaa ohikulkijoille muun muassa YK-ilmapalloja ja suklaata.

Valokuvat ovat yleisön nähtävillä aina 6. marraskuuta saakka Helsingin Rautatieaseman Vestibyylissä (Elielin aukion puoleinen siipi). Näyttelyn valokuvat on ottanut tunnettu tiede- ja kulttuurilehti the National Geographic.

Lisätietoja YK:n päivän tapahtumasta Helsingissä

Un News: As global population nears 7 billion, UN capitalizes on new opportunities