Uutinen

Kulttuurien välistä dialogia edistävä korkean tason työryhmä luovutti raporttinsa pääsihteerille

Korkean tason työryhmä (Group of the Alliance of Civilizations) luovutti kulttuurien välistä vuoropuhelua koskevan raporttinsa pääsihteerille tiistaina.

"Meidän on päästävä eroon stereotypioista, yleistyksistä ja ennakkoluuloista. Emme saa antaa yksilöiden tai pienen ryhmän tekemien rikkomusten leimata käsitystämme kokonaisista kansoista, alueista ja uskonnoista", totesi Annan raporttia vastaanottaessaan.

"Meidän olisi alkajaisiksi osoitettava, että ongelma ei ole Koraani, Raamattu tai Toora. Olen usein sanonut että usko sinänsä ei koskaan ole ongelma vaan uskonharjoittajat, ja se kuinka he käyttäytyvät toisiaan kohtaan."

Raportti toteaa, että vaikka uskontoa usein käytetään epäluulojen ja kiihkon lietsomiseen, pohjimmiltaan kysymys on poliittinen. Israelin ja arabivaltioiden konflikti on muodostunut lännen ja muslimimaailman vastakkainasettelun symboliksi. Sen ohella lännen sotilasoperaatiot Irakissa ja Afganistanissa ovat
lisänneet epäluottamusta ja vihamielisyyttä. Raportissa mainitaan myös opposition toiminnan rajoittaminen ja uudistusten hidas vauhti joissakin muslimimaissa avaintekijöinä äärimmäisyysainesten nousulle.

Kulttuurien välistä dialogia edistävään korkean tason ryhmään kuuluu 20 asiantuntijaa, jotka pääsihteeri Annan nimesi vuosi sitten tutkimaan lännen ja muslimimaailman välisiä jännitteitä. Ryhmä on perustamisensa jälkeen kokoontunut useita kertoja pohtimaan ratkaisuehdotuksia vastakkainasettelun
lievittämiseksi.

Ryhmän pääsuosituksia on kolme:
- laatia uudistettu toimintasuunnitelma Israelin ja Palestiinan välisen konfliktin ratkaisemiseksi
- valita korkean tason ryhmälle edustaja pääsihteerin toimesta
- kannustaa johtajia ja mielipidevaikuttajia välttämään kärjistävää kielenkäyttöä ja edesauttaa vastuullista käyttäytymistä

Ryhmä esittää suosituksia myös neljällä laajemmalla alueella:
- Koulutus: erityisesti kansainvälisyys- ja ihmisoikeuskasvatuksen lisääminen suvaitsevaisuuden edistämiseksi nuorten keskuudessa
- Nuoret: nuorten työllisyyden edistäminen nuorisotyöttömyydestä ja ääriliikehdinnästä kärsivissä maissa
- Media: monikulttuurisuutta käsittelevien ohjelmien tuottaminen, jotta kulttuurierojen hyväksyminen helpottuisi ja monikulttuurisuus nähtäisiin normaalina osana yhteiskuntaa
- Siirtolaisuus: sosiaalisten verkostojen kehittäminen tukemaan maahanmuuttajien integroitumista ja edistämään kulttuurien välistä vuoropuhelua

Suositusten toimeenpanoa varten perustetaan työryhmä. Pääsihteerin tuki suositusten toimeenpanossa on keskeinen.

Lisää aiheesta englanniksi