Uutinen

Kouluille: Miten uutiset muokkaavat yhteiskunnallista ilmapiiriä?

Kestävän kehityksen tavoitteet on saavutettu!

Tämä voisi olla hyvä uutinen vuonna 2030, kun YK:ssa päätetyt kestävän kehityksen tavoitteet eli ns. Agenda 2030 saavuttavat takarajansa. YK-liiton hankkeessa 13-20-vuotiaat nuoret visioivat ja kirjoittavat maailman parhaita uutisia globaaleista teemoista kriittistä medialukutaitoa hyödyntäen. Lisätietoja Maailman parhaista uutisista täällä.

Kestävän kehityksen, ihmisoikeuksien tai muiden globaalien kysymysten uutisointi on varsin katastrofikeskeistä. Hyvät uutiset jäävät tekemättä tai huomioimatta. Mediakriittistä lukutaitoa kasvattamalla alamme kuitenkin huomata, että samaan aikaan kun maailma kamppailee isojen haasteiden kanssa, myös kehitystä tapahtuu koko ajan.

Ilmoittautukaa mukaan tekemään ja analysoimaan globaaleja uutisaiheita ja maailman tapahtumia sekä uutisoinnin merkitystä demokratian ja kestävän kehityksen toteutumisessa.

Osallistu yhteen tai useampaan toimintoon (syksy 2017- kevät 2018):
• Maailman parhaiden uutisten kirjoittaminen
• Teemawebinaarit opettajille ja opiskelijoille. Ensimmäinen webinaari 7.12.2017
• Nuorten virtuaalitoimitus 5-10 nuorta

Maailman parhaiden uutisten kirjoittaminen
Minkälaisen hyvän uutisen sinä haluaisit nähdä vuonna 2030? Ilmoita luokkasi mukaan kirjoittamaan maailman parhaita uutisia. Nuorten virtuaalitoimitus kokoaa osasta uutisia Maailman parhaat uutiset -lehden. Uutisten kirjoittamisen tueksi opettajille tuotetaan ohjekirjanen globaaleista kehityskysymyksistä, YK:sta, uutiskirjoittamisesta ja tiedonhausta.

Teemawebinaarit
Opettajille ja opiskelijoille yhteiset teemawebinaarit ovat yhden oppitunnin (45 min) mittaisia interaktiivisia verkkotapaamisia noin kerran kuukaudessa. Luokat voivat osallistua yhteen tai useampaan webinaariin. Niissä nuoret ja eri alojen asiantuntijat pohtivat yhdessä mm. sananvapautta, ihmisoikeuksia, uutisjuttujen kirjoittamista, faktan ja fiktion -kysymyksiä, tulevaisuus- ja tiedonhankintataitoja. Teemat tukevat maailman parhaiden uutisten kirjoittamista.

Ensimmäiset webinaarit järjestetään torstaina 7.12.2017 klo 9.15-10.00 ja sama uudelleen 10.15-11.00.
Teemana: Miten kirjoitetaan hyviä uutisia kehityskysymyksistä? Paikalla Maailma.net -verkkojulkaisun päätoimittaja Teija Laakso ja YK-liiton globaali- ja mediakasvattaja Christa Prusskij. Ilmoittautukaa mukaan!

Kevään webinaarien aikataulut varmistuvat pian. Kiinnostuksesta osallistua voi ilmoittaa jo nyt (yhteystiedot alla).

Virtuaalitoimitus
Virtuaalitoimitukseen kuuluu 5-10 nuorta ja he toimittavat Maailman lehdistövapauden päivänä (3.5.2018) ilmestyvän Maailman parhaat uutiset -lehden, jossa julkaistaan osa nuorten kirjoittamista uutisista. Nuoria ohjaavat ja mentoroivat Maailma.net-verkkolehden ja YK-liiton asiantuntijat. Mukaan mahtuu vielä muutama nuori!

Ilmoittautumiset (kerro mihin toimintoon haluatte mukaan) ja lisäohjeistukset: Christa Prusskij christa.prusskij [ät] ykliitto.fi

www.maailmanparhaatuutiset.fi

Hanke on Opetus- ja kulttuuriministeriön rahoittama ja osa Mediataitoviikkoa.

 

Ensimmäinen webinaari

Miten uutiset muokkaavat yhteiskunnallista ilmapiiriä? Ilmoittautukaa mukaan tutkimaan ja analysoimaan mediakriittisesti globaaleja uutisaiheita ja maailman tapahtumia, sananvapautta, faktan ja fiktion eroa.

Kohderyhmä: 13-20-vuotiaat nuoret
Ilmoittautumiset (milloin osallistutte, luokka, oppilasmäärä): christa.prusskij [ät] ykliitto.fi

Ilmoittautukaa luokkanne kanssa ensimmäiseen webinaariin!

Kesto: 45 min
Aika: 7.12. klo 9.15-10.00 tai klo 10.15-11.00.
Teema: Miten kirjoitetaan hyviä uutisia kehityskysymyksistä? Paikalla myös Maailma.net -verkkojulkaisun päätoimittaja Teija Laakso. Webinaarit tukevat uutisten kirjoittamista. Tulkaa seuraamaan keskustelua, kysymään kysymyksiä ja tekemään harjoituksia. Oppilailla ei tarvitse olla omia laitteita, vaan saatte webinaariin osoitteen, jonka kautta voitte seurata tilaisuutta luokassanne. Tarvitsette internet-yhteyden ja tykin/smatboardin.