Uutinen

Kenestä YK:n seuraava pääsihteeri?

YK:n jäsenvaltiot valitsevat pääsihteerin seuraavalle viisivuotiskaudelle lokakuussa 2011. Vaihtoehtoina on nykyisen pääsihteerin Ban Ki-moonin valitseminen toiselle kaudelle tai seuraavan pääsihteerin pestaaminen.

YK:n pääsihteerin valintaa seuraava verkkosivusto unelections.org nostaa esiin kolmen mahdollisen vastaehdokkaan nimet. He ovat Brasilian presidentti Lula da Silva, Australian pääministeri Kevin Rudd ja Uuden-Seelannin entinen pääministeri Helen Clark. Nämä nimet ovat sikäli mielenkiintoisia, ettei koskaan ennen valtion päämiehenä toiminutta henkilöä ole valittu YK:n pääsihteeriksi. Clark olisi myös ensimmäinen nainen YK:n pääsihteerinä.

Clark ei ole itse sanonut mitään ehdolle asettumisen puolesta. Hänen nimensä on kuitenkin nostettu esiin spekulaatioissa. Clark työskentelee tällä hetkellä YK:n kehitysohjelman johtajana New Yorkissa.

Brasilian presidentti Lula ei myöskään ole myöntänyt hakevansa pääsihteeriksi. Hänen kuitenkin kerrotaan olevan kiinnostunut YK:n toiminnasta ja kansainvälisten konfliktien ratkaisemisesta. Hänen presidenttikautensa päättyy 1.1.2011.

Australian lehdistö on huhunnut maan pääministerin Ruddin hakevan YK:n pääsihteeriksi, mutta hänkään ei ole ottanut kantaa aiheeseen. Hänen sanotaan myös haluavan jatkaa pääministerinä seuraavalle kaudelle, joka alkaisi ensi vuonna, joten hänen asettumista ehdolle YK:n pääsihteeriksi ei voi pitää todennäköisenä.

Nykyinen pääsihteeri Ban on ilmaissut halunsa jatkaa pääsihteerinä.

Lue lisää: http://unelections.org/