Uutinen

Kansainvälinen rikostuomioistuin vaatii kahta sudanilaista sotarikoksista epäiltyä oikeuden eteen

Turvallisuusneuvostolle eilen puhunut YK:n kansainvälisen rikostuomioistuimen syyttäjä haluaa saattaa kaksi Darfurin alueen konfliktiin osallistunutta kansainvälisen oikeuden eteen. Epäiltyjä syytetään osallisuudesta sotarikoksiin sekä rikoksista ihmisyyttä vastaan.

Aiemmin toukokuussa kansainvälinen rikostuomioistuin esitti pidätysmääräyksen Ahmad Muhammad Harunista, joka on Sudanin entinen sisäministeri ja nykyinen humanitaaristen asioiden ministeri. Toinen pidätysmääräys koskee islamististen Janjaweed -joukkojen johtajaa Ali Muhammad Ali Abd-Al-Rahmania, joka tunnetaan myös nimellä Ali Kushayb. Kansainvälisen rikostuomioistuimen tutkinnat miesten rikoksista ajoittuvat lähinnä vuosien 2003 ja 2004 välille, jolloin rikoksien määrä oli korkeimmillaan.

Rikostuomioistuimen syyttäjä Luis Moreno-Ocampo painotti, että turvallisuusneuvoston ja paikallisten järjestöjen - kuten Afrikan Unioni ja Arabimaiden liiton - tulisi kannustaa Sudanin valtiota pidättämään syytetyt ja luovuttamaan heidät kansainväliselle tuomioistuimelle. "Sudanilla on laillinen velvollisuus pidättää ja luovuttaa syytetyt", sanoi Moreno-Ocampo.

Vaikka Sudanin hallitus on jossain määrin osoittanut yhteistyöhalukkuutta, on se torjunut pyynnöt kuulustella Ali Kushaybia. Moreno-Ocampo toivoo, että turvallisuusneuvosto ottaisi asian esille vierailullaan Khartumissa 17. kesäkuuta. "Tänään turvallisuusneuvosto on tunnustanut tarpeen painottaa ja muistuttaa Sudanin viranomaisille heidän vastuustaan", kertoi Moreno-Ocampo lehdistölle turvallisuusneuvostolle pitämänsä puheen jälkeen.

"Janjaweed -joukkojen komentaja Kushayb johti joukkoja henkilökohtaisesti niiden iskiessä neljään eri kylään teloittaen ja raiskaten lukuisia ihmisiä. Harun, joka nimitettiin sisäministeriksi ja "Darfurin turvallisuusneuvoston" johtajaksi vuonna 2003, värväsi joukkoja puolisotilaallisiin Janjaweedeihin ja kannusti heitä väkivaltaisuuksiin - tietäen, että he, yhdessä Sudanin armeijan kanssa suoritetuissa hyökkäyksissä, tekisivät rikoksia myös siviiliväestön keskuudessa", kertoi Moreno-Ocampo turvallisuusneuvostolle.

"Ottaen huomioon Harunin tämänhetkisen viran maansa humanitaaristen asioiden ministerinä", sanoi Moreno-Ocampo lehdistölle, "ei ole hyväksyttävää, että ihmiset, jotka olivat hänen uhrejaan, ovat nyt hänen ministerin toimiensa alaisena".

Kansainvälinen rikostuomioistuin päätti, riittäviin perusteisiin vedoten, 27. huhtikuuta kahden epäillyn olevan vastuussa tehdyistä rikoksista, joihin kuuluu rikoksia ihmisyyttä vastaan, vainoamista, murhia, raiskauksia ja muita seksuaalisen väkivallan muotoja, kidutusta ja raakaa kohtelua.

Rikostuomioistuimen syyttäjä sanoi kyseisen Darfur -tutkinnan lisäksi olevan meneillään muita tutkimuksia liittyen alueella tapahtuneisiin viimeisimpiin rikoksiin. Rikostuomioistuin kiinnittää huomiota myös Sudanin naapurimaissa Tsadissa ja Keski-Afrikan tasavallassa tapahtuneisiin välikohtauksiin.

Moreno-Ocampo oli erittäin huolissaan avustustyöntekijöihin kohdistuneista hyökkäyksistä. Avustustyöntekijöitä on pahoinpidelty ja heidän ajoneuvojaan kaapattu. Syyttäjä painotti avustustyöntekijöihin kohdistuneiden iskujen olevan kansainvälisen humanitaarisen lain mukaan kiellettyjä ja kuuluvan näin kansainvälisen rikostuomio-oikeuden piiriin.

Sudanissa palvelevat rauhanturvajoukot ovat myös joutuneet hyökkäyksen kohteeksi. Tämän vuoden helmikuun ja toukokuun välisenä aikana jo 11 Afrikan Unionin rauhanturvaajaa ja poliisia on menehtynyt ja viisi haavoittunut vakavasti.

YK:n Darfurin erikoislähettiläs Jan Eliasson saapui New Yorkiin eilen ja hänen on määrä puhua turvallisuusneuvostolle tänään rauhaprosessin etenemisestä. YK:n ja Afrikan Unionin odotetaan tapaavan Sudanin viranomaisia Etiopian pääkaupungissa Addis Abebassa 11. ja 12. kesäkuuta ja neuvottelevan suunnitelluista yhteisistä rauhanturvajoukoista.


Artikkeli englanniksi

7.6.2007 - YK:n ja Afrikan Unionin suunnitelma yhteisistä rauhanturvajoukoista Sudanin Darfuriin etenee.