Uutinen

Ihmiskauppa on usein paikallista, mutta sillä on valtavat mittasuhteet

"Ihmiskauppa on viime vuosikymmenen aikana saavuttanut valtavat mittasuhteet", varoittaa YK:n huumeiden ja rikosten torjunnasta vastaava järjestö (UNODC). Järjestö julkaisi ihmiskauppaa käsittelevän Global Report on Trafficking in Persons -raporttinsa 12. helmikuuta.

UNODC:n mukaan ihmiskauppa on taloudellisesti tarkasteltuna maailman kolmanneksi tuottavin rikosmuoto heti huume- ja asekaupan jälkeen. Kansainvälisen työjärjestön (ILO) arviot kertovat noin kahden miljoonan ihmisen joutuvan kauppatavaraksi vuosittain. UNODC:n raportin mukaan vain noin yksi sadasta ihmiskaupan uhrista onnistutaan pelastamaan.

Todellisten ja tarkkojen lukujen antaminen on niin ILO:n kuin UNODC:n mukaan tällä hetkellä kuitenkin mahdotonta. Ihmiskaupan laajuuden selvittäminen onkin yksi sen vastaisen taistelun suurimmista käsillä olevista haasteista.

Ihmiskauppa tulee näkyviin usein sellaisten tapausten yhteydessä, joihin liittyy seksuaalista hyväksikäyttöä (79 % todetuista ihmiskauppatapauksista). UNODC:n raportissa kuitenkin huomautetaan, että muut ihmiskaupan muodot, kuten lapsisotilaiden värvääminen tai pakkotyövoiman käyttö kaivoksissa, tehtaissa ja kodeissa, jäävät helpommin huomaamatta ja saattavat näin olla uskottua yleisempiä.

Huomionarvoista on, että monet ihmiskaupan harjoittajat erityisesti Afrikan maissa ovat naisia. Lisäksi vaikka ihmiskauppa mielletään usein mannerten väliseksi ongelmaksi, suurin osa siitä tapahtuu maiden ja alueiden sisällä, lähellä uhrin ja kauppaajan kotipaikkaa, raportissa todetaan.

YK:n ihmiskaupan vastainen pöytäkirja astui voimaan vuonna 2003, ja sen sisältöä toimeenpanevien maiden määrä on viime vuosina noussut 125:een. Tästä huolimatta "monet hallitukset kieltävät ongelman olemassaolon", sanoo UNODC:n johtaja Antonio Costa. Niiltä puuttuu edelleen ihmiskaupan vastaiseen taisteluun tarvittavia juridisia työkaluja ja poliittista tahtoa; ne eivät aseta ihmiskaupan harjoittajia syytteeseen tai raportoi toiminnastaan riittävästi. UNODC:n raportin mukaan kaksi viidestä maasta ei ole tähän mennessä tuominnut yhtäkään ihmiskaupasta syytettyä.

Tämänhetkisen taloudellisen kriisin pelätään lisäävän ihmiskauppaa erityisesti kehittyvissä maissa, kun halvan työvoiman kysyntä kasvaa.

YK:n yleiskokouksen puheenjohtajan Miguel D'Escoto onkin peräänkuuluttanut kansainvälistä ihmiskaupanvastaista suunnitelmaa, jolla rangaistuskäytännöt, uhrien auttamis- ja kuntoutusmenetelmät sekä ongelmaan liittyvät kehitykselliset, oikeudelliset ja turvallisuusnäkökohdat saataisiin nivottua yhteen.

Global Report on Trafficking in Persons -raportti (pdf)

Lähteet:

Human trafficking: The faces and sorrow at the heart of a UN report 

‘Moral courage' needed to combat human trafficking