Uutinen

Globaalit työllisyysnäkymät edelleen synkkiä

1.10.2010

Työnsaantimahdollisuudet ovat monissa maissa heikentyneet entisestään, vaikka globaali talous on kääntynyt talouskriisin jäljiltä kasvuun, YK:n alainen Kansainvälinen työjärjestö ILO toteaa tuoreessa World of Work 2010 -raportissaan.

Raportin mukaan on todennäköistä, että globaalit työmarkkinat palautuvat talouskriisiä edeltävään tilanteeseen vasta vuonna 2015. Vuosi sitten arvioitiin, että entisiin lukuihin päästäisiin jo 2013.

Globaalitalous on jo kääntynyt kasvuun, ja erityisesti monien Aasian ja Latinalaisen Amerikan maiden talouskehitys on ollut positiivista. Mutta kehittyvissäkin maissa työpaikkoja on tällä hetkellä 8 miljoonaa vähemmän kuin ennen talouskriisiä.

Erityisesti nuorisotyöttömyys on pahentunut, raportissa todetaan.

Raportissa kerrotaan myös, että suurimmassa osassa tutkituista maista ihmisten käsitykset omasta elämänlaadustaan ja elintasostaan olivat vuonna 2009 huonompia kuin vuonna 2006. Tilastoiduista 82 maasta laskua oli tapahtunut yli kolmessa neljästä.

Pääsyy huonoihin työllisyysnäkymiin on, että kriisin alkuperäisiä syitä ei ole vielä kunnolla hoidettu, raportin pääkirjoittaja Raymond Torres sanoo.

Ilmiö, jossa kehittyneiden maiden talouskasvu perustuu yksityiseen velanottoon ja suurien kehittyvien maiden talouskasvu vientiin, on osoittautunut maailmantalouden akilleenkantapääksi, raportissa muotoillaan.

Linkki ILO:n raporttiin
YK:n uutinen aiheesta