Uutinen

Genevessä julkaistiin suunnitelma Syyrian tilanteen rauhoittamiseksi

2.7.2012

YK:n ja Arabiliiton nimittämä erikoislähettiläs Kofi Annan julkaisi lauantaina Genevessä rauhansuunnitelman Syyrian tilanteen rauhoittamiseksi. Julkisuuteen jo viime viikolla vuotanut suunnitelma ei sisältänyt mitään suuria yllätyksiä. Toimintaryhmä tuli suunnitelman yksityiskohdista yksimieliseen tulokseen, mutta suunnitelman toteutuminen on epävarmaa, lähes epätodennäköistä.

Kokouksessa paikalla ollut YK:n tukema toimintaryhmä koostui turvallisuusneuvoston pysyvien jäsenmaiden ulkoministereistä, YK:n ja Arabiliiton pääsihteereistä, Turkin ulkoministeristä, EU:n ulkoasioiden ja turvallisuuspolitiikan korkeasta edustajasta sekä eräiden Arabiliiton jäsenmaiden edustajista.

Rauhansuunnitelman sisältö

Suunnitelma vaati sisällissodan molempia puolia sitoutumaan jo aikaisemmin sovittuun tulitaukoon. Lisäksi Kofi Annan muistutti osapuolia kuusikohtaisesta suunnitelmastaan, jonka tavoitteena ovat väkivallan lopettaminen, humanitaarisen avun salliminen sitä tarvitseville, pidätettyjen vapauttaminen, poliittisen dialogin aloittaminen ja kansainvälisen median rajoittamaton maahanpääsy.

Suunnitelman suurimpana haasteena tulee olemaan toimintaryhmän ehdottaman väliaikaishallinnon perustaminen. Syyrian tulevan hallituksen tulisi perustua demokratiaan, kaikille taattuihin yhtälaisiin mahdollisuuksiin, laillisuusperiaatteeseen ja vähemmistöjen kunnioittamiseen.

"Siirtymäkaudella toimivan väliaikaishallinnon tulee toimia neutraalissa ympäristössä, harjoittaa täyttä toimeenpanovaltaa sekä koostua nykyisen hallituksen, opposition ja muiden ryhmien jäsenistä", sanoi Annan lausonnossaan.

YK:n sidotut kädet

Kofi Annanin johtama toimintaryhmä painotti suunnitelmassaan syyrialaisten vastuuta kansallisen sovinnon aikaansaamiseksi.

"Syyrialaisten tulevaisuus on heidän omissa käsissään. Kansainvälinen yhteisö on sitoutunut työskentelemään väkivallan ja ihmisoikeusrikkomusten lopettamiseksi ja auttamaan syyrialaisia sisäpoliittisissa ratkaisuissa, jotka mahdollistavat itsenäisen ja demoraattisen tulevaisuuden."

Lausunnot vahvistivat kuitenkin turvallisuusneuvoston aikasempia linjauksia. YK:n turvallisuusneuvosto ei ole sallimassa aseellista väliintuloa Syyriaan, johtuen suurelti Venäjän ja Kiinan veto-oikeuden käytöstä päätöslauselmista äänestettäessä. Syyria on sekä Kiinalle että Venäjälle strategisesti ja taloudellisesti tärkeä kumppani ja liittolainen. Molemmat maat tukevat nykyistä hallitusta sekä sen johtajaa, presidentti Bashar Al-Assadia. Venäjä myös esti julkaisemasta suunnitelmassa osiota, jossa vaadittaisiin nykyistä presidenttiä väistymään uuden hallituksen tieltä.

Vaikka rauhansuunnitelma sai siunauksensa myös turvallisuusneuvostolta, ovat erimielisyydet neuvoston sisällä suuret. Yhdysvaltojen ulkoministeri Hillary Clinton antoi kokouksen jälkeen lausunnon, jossa hän totesi Syyrian nykyisen presidentin osallistumisen väliaikaishallintoon olevan mahdotonta.

"Presidentti Bashar Al-Assadin on väistyttävä, koska hän on jo tahrinut kätensä vereen."

Konflikti kärjistyy

Syyrian oppositioryhmät ehtivät jo torjua rauhansuunnitelman. Myös presidentti Al-Assad on ilmoittanut Iranin hallituksen televisiohaastattelussa kieltäytyvänsä ottamasta mitään ulkopuolisia neuvoja vastaan koskien maan tilannetta.

Tilannetta pahentavat myös Turkin ja Syyrian huononevat välit. Viime viikon perjantaina Syyria ampui Turkin hävittäjälentokoneen alas. Turkin hallituksen mukaan hävittäjä kävi Syyrian ilmatilassa vain hetkellisesti ja erehdyksestä, kun taas Syyrian hallitus kertoo turkkilaisen hävittäjän loukanneen Syyrian ilmatilaa, jolloin se ammuttiin alas. Molemmat valtiot ovat aloittaneet varustelut lähellä maiden yhteistä rajaa, mikä entisestään kiristää maiden välejä.

UN News:

UN-backed Action Group agrees on measures for peaceful transition in Syria

BBC News:

Turkey seeks diplomacy not war,

UN envoy calls for transitional government in Syria