Uutinen

Dohan ilmastokokous saatiin päätökseen

YK:n ilmastosopimuksen 18. osapuolikokous (COP18/CMP8) järjestettiin Qatarin pääkaupungissa Dohassa 26.11 - 8.12.2012. Päivällä venähtäneen kokouksen tarkoituksena oli YK:n ilmastonsuojelun puitesopimus UNFCCC:n muokkaaminen ja ilmaston lämpenemisen estävän sekä maailman väestöjä ilmastonmuutoksista johtuvilta katastrofeilta suojelevan sopimuksen aikaansaaminen.

Pienet saarivaltiot ja jotkut kehitysmaat ajoivat kansainvälistä järjestelmää ilmastonmuutoksen aiheuttamien taloudellisten tappioiden ja vaurioiden korvaamiseksi perustettavaksi. Järjestelmää ei saatu perustettua, mutta sellaisen laatimista suunniteltiin ensi vuonna Puolassa tapahtuvan COP19-kokouksen yhteyteen.

Maailmanlaajuisesta taantumasta johtuen kehittyneet maat eivät pystyneet sitoutumaan rahalliseen tukeen köyhien maiden ilmastonmuutokseen sopeutumisen avuksi. Sen sijaan päätettiin vuonna 2013 laatia työsuunnitelma varojen keräämiseen soveltuvien tapojen löytämiseksi. Globaalia varojenkeräyssitoumusta vuosille 2013 – 2020 ei ole laadittu. Viisi Euroopan maata on luvannut rahoitusta, mutta yhteen laskettuna ne eivät täytä lähellekään 60 miljardin dollarin tukea jota kehitysmaat ovat pyytäneet vuosille 2013 – 2020.

Vuonna 2012 päättyväksi asetettua Kioton pöytäkirjaa, jonka ratifioineet 37 maata laillisesti sitoutuvat alentamaan kasvihuonekaasupäästöjään, on jatkettu vuoteen 2020. YK:n pääsihteeri Ban Ki-Moon sanoi lausunnossaan Dohan kokouksen päättäneen onnistuneesti edellisen ilmastoneuvottelukierroksen ja edistäneen tietä kattavaan ja laillisesti sitovaan kansainväliseen sopimukseen vuoteen 2015 mennessä. Tekemistä on kuitenkin vielä paljon, ja pääsihteeri kehotti hallituksia, yrityksiä ja yhteiskuntaa nopeuttamaan prosessia, jotta globaali lämmönnousu saataisiin rajattua kahteen lämpöasteeseen.

Kepa ry järjestää ilmastokokouksesta purkutilaisuuden torstaina 13.12.