Uutinen

Biopolttoaineista aiheutuu kehitysmaille sekä hyötyä että haasteita

Biopolttoaineiden maailmanlaajuinen tuotanto kasvaa tasaisesti. Niiden käyttö tarjoaa parempaa energiavarmuutta, vähentää päästöjä ja öljynkulutusta sekä parantaa ajoneuvojen suorituskykyä. Lisäksi ne edistävät maaseudun kehittymistä.

Biopolttoaineisiin ja niiden tuotantoon liittyy kuitenkin myös polttavia kysymyksiä, jotka vaativat vastauksia, ennen kuin biopolttoaineiden käyttö maailmalla voi laajentua. Kehitysmaissa nämä kysymykset koskevat erityisesti viljelysmaihin liittyviä vaatimuksia ja maan riittävyyttä, toimintatapoja, tietotaitoa, standardeja, investointeja sekä ihmisten tietoisuutta ja osallistumista.

Nestemäisistä biopolttoaineiden - bioetanolin ja biodieselin - 130 miljoonan tynnyrin kokonaistuotannosta bioetanolia oli vuonna 2004 arviolta 95 miljoonaa tynnyriä. Vuosien 2000 ja 2005 välisenä aikana bioetanolin tuotanto nousi 4,6 miljardista gallonasta 12,2 miljardiin gallonaan. Suurimpia bioetanolin käyttäjiä ovat Brasilia ja Yhdysvallat.

Kaupallinen bioetanoli tuotetaan suurimmaksi osaksi sokeriruo'osta, sokerijuurikkaasta ja maissista. Muita sopivia raaka-aineita ovat durra ja maniokki, erilaiset selluloosamateriaalit, kuten ruohot ja puu, viljankorjuusta ja puunjalostuksesta jäljelle jäävä aines sekä kiinteä kotitalousjäte.

Myös biodieselin käyttö ja tuotanto on kasvanut nopeasti öljyn hinnan nousu-uhan ja hallitusten tuen ansiosta. Vuonna 2000 biodieseliä tuotettiin 251 miljoonaa gallonaa, ja vuonna 2005 tuotanto oli kivunnut arviolta jo 790 miljoonaan gallonaan.

Biodiesel on myrkytöntä ja aiheuttaa huomattavasti vähemmän päästöjä kuin öljypohjainen dieselpolttoaine. Sitä voidaan valmistaa useista raaka-aineista, kuten soijapapuöljystä, sinapinsiemenöljystä, kasvisöljystä, palmuöljystä, rapsista, auringonkukansiemenistä, soijapavuista, koprasta, maapähkinöistä ja puuvillan siemenistä.

Biopolttoaineiden hyötyjä

Biopolttoaineet tarjoavat monia hyötyä. Ne lisäävät ajoneuvojen suorituskykyä ja niiden voiteluominaisuudet pidentävät dieselmoottoreiden ikää. Kun öljyntarve biopolttoaineiden ansiosta vähenee, maailman valtioiden energiansaantivarmuus paranee. Samalla biopolttoaineiden lisääntyvä käyttö pienentää kasvihuonekaasupäästöjä.

Biopolttoaineet tarjoavat potentiaalisia hyötyjä myös maataloudelle ja maaseudun kehittämiselle. Tuotanto synnyttäisi lisää työpaikkoja, loisi uutta teollisuutta ja lisäisi taloudellista toimintaa yleensä. Lisäksi biopolttoainetuotanto toisi monille kehittyville maille paremmat mahdollisuudet käydä hiilidioksidikauppaa. Biopolttoainetuotanto olisi ehkäpä myös helpommin kaupallistettavissa kuin muut tuotantovaihtoehdot, sillä biopolttoaineita voidaan varastoida ja kuljettaa käyttämällä jo olemassa olevaa infrastruktuuria.

Biopolttoaineet ovat merkittävässä asemassa taistelussa ilmastonmuutosta vastaan. Tämä avaa kehittyvien maiden talouksille uusia mahdollisuuksia.

Biopolttoainetuotantoon liittyviä haasteita ja riskejä

Biopolttoneiden hyödyistä huolimatta niiden tuotantoon liittyy suuria haasteita ja riskejäkin. Päättäjien ja tutkijoiden ympäri maailmaa tulisi

  • ymmärtää kuinka biomassan tuotanto vaikuttaa ruoantuotantoon
  • tunnistaa biopolttoaineiden tuotantoon sopivimmat raaka-aineet ja menetelmät
  • tutkia biopolttoainetuotannon ympäristövaikutuksia
  • selvittää biopolttoaineiden kotimaisen, alueellisen ja kansainvälisen kaupan mahdollisuudet.

Biopolttoaineiden laajamittainen tuottaminen saattaisi vaatia suuria alueita viljelysmaata. Harvalla kehittyvällä maalla on kuitenkaan varaa antaa ruoantuotantoon käytettävää maata muuhun käyttöön. Ristiriita ruoan- ja biopolttoainetuotannon välillä on monimutkainen, ja sen välttämiseksi tarvittaisiin huolellista ympäristönsuojeluun ja kestävään tuotantoon liittyvää suunnittelua.

Onnistuneiden toimintatapojen kehittäminen ja niiden käyttöönotto vaatii vankan lainmukaisen, säätelevän ja institutionaalisen viitekehyksen. Lainsäädäntö ohjaisi biopolttoaineiden tuotantoa luomalla kehikon ja toimintatavat projektien ja ohjelmien hallinnoimiselle.

Tehokkaan päätöksenteon tueksi tarvitaan luotettavaa tietoa. Tieto on hyödyllisintä silloin, kun se on kerätty ja analysoitu tunnollisesti ja pitkällä aikavälillä. Biopolttoainetuotantoon liittyen tietoa tarvitaan erityisesti kuljetuksen, metsäteollisuuden, energian, maatalouden ja ympäristön aloilta.

Myös biopolttoaineiden kotimaisen ja ulkomaisen kysynnän arvioimiseen täytyy kehittää täsmällisiä työkaluja, sillä tieto kysynnän laajuudesta on riittämätöntä. Tätä varten voitaisiin kehittää tietokanta, johon voitaisiin kerätä tietoja myös biopolttoainevarannoista ja -tuotannosta sekä sopivimmista raaka-aineista.

Standardien puuttuminen jarruttaa biopolttoaineiden kehitystä ja kauppaa monissa maissa. Kokemukset osoittavat, että hallituksen aktiivinen osallistuminen on biopolttoaineohjelmiin on tärkeää. Arvokasta oppia saadaan esimerkiksi Saksan, Brasilian ja Yhdysvaltojen kokemuksista. Toisaalta kansainvälisten standardien puuttuminen aiheuttaa sen, että biopolttoaineita on vaikeaa saada maailmanlaajuisille markkinoille.

Laajamittainen biopolttoainetuotanto vaatii taloudellisia resursseja. Maailmanlaajuinen kiinnostus biopolttoaineita kohtaan kasvaa jatkuvasti, mikä lisännee investointeja. Monet kehittyvät mailla on mahdollisuus saada rahoitusta kansainvälisiltä rahoitusinstituutioilta tai paikallisilta kehityspankeilta, mutta ratkaiseva ensimmäinen askel on kuitenkin suotuisan sijoitusympäristön luominen kansallisia ja kansainvälisiä sijoittajia ajatellen. Lisäksi julkisen ja yksityisen sektorin yhteistyötä on tuettava.

Artikkelin tiedot perustuvat tutkimusraporttiin, joka esiteltiin Kenian kansallisessa akatemiassa Nairobissa kesäkuussa 2007