Uutinen

Ban Ki-moon toiselle kaudelle

22.6.2011

YK:n yleiskokous on valinnut eteläkorealaisen Ban Ki-moonin toiselle pääsihteerikaudelle. Banin toinen kausi YK:n pääsihteerinä alkaa tammikuun 1. päivänä 2012 ja päättyy joulukuun 31. päivänä 2016.

Yleiskokouksen päätös noudatti YK:n turvallisuusneuvoston suositusta Banin valitsemisesta uudelleen maailmanjärjestön pääsihteerin virkaan. Ban on ollut virassa tammikuusta 2007 ja hän on järjestyksessään kahdeksas YK:n pääsihteeri.

Yleiskokouksen puheenjohtaja Joseph Deiss ylisti puheessaan Ban Ki-moonia hänen "upeasta johtajuudestaan" maailmanjärjestön keulassa.

"Monimutkaisessa ja vaikeassa kansainvälisessä ympäristössä olet vahvistanut YK:n roolia ja näkyvyyttä uudistushankkeilla, innovatiivisilla aloitteilla ja vaatimalla uskollisesti ja jatkuvasti ihmisoikeuksien sekä oikeusvaltion ja muiden YK:n peruskirjassa määriteltyjen arvojen kunnioittamista", Deiss sanoi.

Deiss sanoi yleiskokoukselle olevansa "ylpeä ja nöyrä hyväksymään" Banin nimittämisen toiselle kaudelle.

"YK:n pääsihteerinä tulen työskentelemään sillanrakentajana jäsenvaltioiden välillä, YK-järjestelmän sisällä sekä YK:n ja sen kansainvälisten yhteistyökumppaneiden välillä", Ban vastasi yleiskokoukselle.

"..Elämme integraation ja keskinäisriippuvuuden aikakautta - uutta aikaa, jossa yksikään valtio ei pysty ratkaisemaan kaikkia haasteita yksin ja jossa jokaisen valtion tulisi olla osa ratkaisua. Tämä on modernin maailman todellisuutta. Me voimme kamppailla sitä vastaan, tai me voimme johtaa sitä", pääsihteeri linjasi.

Ban sanoi puheessaan myös, että YK on luonut lujan perustan monille kansainvälisille kysymyksille. Tällaisia ovat muun muassa ilmastonmuutos, ydinaseriisunta, koulutus, kestävä kehitys ja globaalit terveyteen liittyvät kysymykset.

UN Newsin uutinen aiheesta

Ban Ki-moonin biografia YK:n sivuilla