YK-reformi

Blogikirjoitus

Blogikirjoituksen oletuskuva

29.3.2017 Blogi: YK:ta tarvitaan enemmän kuin koskaan

Ulkopoliittisen instituutin tutkijat kirjoittavat, että kestävän kehityksen tavoitteiden ja Pariisin ilmastosopimuksen hyväksymiset osoittavat, että kansainvälinen yhteisö pystyy sopimaan asioista, kun siihen löytyy riittävästi poliittista tahtoa. Siksi myös luottamus monenkeskisiin yhteistyöfoorumeihin on palautettava - YK:ta tarvitaan enemmän kuin koskaan. Lue lisää

Uutinen

19.9.2013 Pohjoismaiset arvot herättivät keskustelua Hanaforum-seminaarissa

Yli 80 osallistujaa kokoontui Hanasaareen keskustelemaan Pohjoismaiden roolista YK:ssa Hanaforum-seminaarissa. Keskusteluiden ja puheiden yhteiseksi sanomaksi muodostui se, että pohjoismaisia arvoja pidetään edelleen arvossaan ja ne herättävät kunnioitusta YK:ssa. Tapahtuman yhteydessä julkaistiin myös Pohjoismaiden YK-liittojen yhteinen kannanotto, jonka mukaan Pohjoismailla on edelleen tärkeä rooli YK:ssa. Lue lisää

Uutinen

Uutisen oletuskuva

22.6.2011 Ban Ki-moon toiselle kaudelle

YK:n yleiskokous on valinnut Ban Ki-moonin toiselle pääsihteerikaudelle vuosiksi 2012-2016. Ban on järjestyksessään kahdeksas maailmanjärjestön pääsihteeri. Lue lisää

Uutinen

Uutisen oletuskuva

22.10.2009 Uusi suomenkielinen käsikirja YK:sta julkaistu

YK - järjestelmä ja toiminta yksissä kansissa -oppaassa esitellään eri YK-toimijoita ja toimielimiä yksityiskohtaisesti sekä tuodaan esille niiden välisiä yhteyksiä. Parhaassa tapauksessa opas auttaa lukijaa näkemään mediassa esiin nostettujen uutisten taakse ja ymmärtämään niitä hieman paremmin. Lue lisää

Uutinen

Uutisen oletuskuva

29.9.2009 YK perustaa uuden toimielimen ajamaan naisten oikeuksia

YK:n yleiskokous hyväksyi 14.9. päätöslauselman koskien uuden gender-yksikön luomista. Pyrkimyksenä on luoda toimielin, joka edistää naisten oikeuksia ja hyvinvointia kansainvälisellä tasolla sekä sukupuolten välisen tasa-arvon toteutumista. Lue lisää